keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Vihreä aamunaloitus

Atooppisesta ihottumasta ja tukkoisesta aineenvaihdunnasta kärsivänä päätin kuuriluontoisesti kokeilla hypetettyä vihersmoothieta. Ensimmäisenä aamuna tungin smoothiekoneeseen kaiken vihreän sellerinvarresta lehtikaaliin ja päädyin kaatamaan kuvottavan litkun viemäristä alas. Opin kerrasta, että vihersmoothiessa laatu korvaa määrään. 

Kokeiltuani pari päivää eri komboja, löysin lopulta ok:n yhdistelmän, jonka makuakin pidän siedettävä. Vaikkei vihersmoothie mitään herkkua olen, se toimii: olen jo muutaman aamun jälkeen huomannut selviä positiivisia vaikutuksia aineenvaihdunnassani ja ihoni kunnossa. Joudun välillä painimaan atooppisen ihottumani hoidon kanssa oikein kunnolla ja vähemmän työläät vaihtoehdot ovat aina mukavia. Rasvaaminen on raskasta, mutta laiskottelusta seuraava kutiava iho tuntuu vielä sitäkin inhottavammalta. Tyrnissä on kuitenkin tutkitusti apu kuivaan ihoon ja siksi keksin heittää kourallisen marjoja myös vihersmoothien sekaan. Hedelmälihassa ja siemenissä on paljon E-vitamiinia, karotenoideja sekä tyydyttämättömiä rasvahappoja, jotka pehmentävät, suojaavat ja ennaltaehkäisevät ihon kuivumista sisäisesti. Tätä on jopa ihan tieteellisesti tutkittu Turun yliopistolle tehdyssä väitöskirjassa

Viivin tyrni-vihersmoothie

1 banaani
1/2 dl tuoretta pinaattia
1/2 dl pakastetyrnimarjoja
1/2 omena
1,5 dl kookosvettä
2 rkl Valo rouhittua pellavaa + tyrniä

Heitä kaikki ainekset kerralla blenderiin tai smoothiekoneeseen ja surauta muutaman sekunnin ajan.
















maanantai 23. helmikuuta 2015

Leipää ja sirkushuveja

Olen pienestä tytöstä asti rakastanut elokuvia ja pahimpina teinivuosinani muistan jopa valvoneeni The Annual Academy Awardsia katsoen. Eikä se edes riittänyt: ne oli myös nauhoitettava. Samoin päivää - paria myöhemmin lähetetty kooste. 

Enää en istu koko yötä show´ta seurate. Nykyisin mulle riittää, että tarkistan voittaneet elokuvat aamulla herättyäni. Jälleen eilen Oscar went to monelle ihan oikealle, mutta myös todella väärälle ehdokkaalle. Kävin juuri sopivasti perjantaina ystäväni kanssa nostalgisessa Maximissa katsastamassa The Theory of Everything. Elokuvan äärimmäisen romanttisiksi leikattuja trailereita nähneenä odotukseni olivat ehkä liian korkealla, sillä musta juonesta jäi puuttumaan "se jokin" – en osaa sanoa mikä. Lopun tapahtumat puhekyvyn menetyksestä avioeroon ja muuttoon rapakon taakse esitettiin alkuun verrattuna pikakelauksena ja se sai elokuvan kosmoksisen taian karisemaan. Alkuperäisteokseen en ole (vielä) tutustunut, mutta haastattelujen perusteella ymmärsin, että elokuva jäljittelee aika tunnollisesti Jane Hawkingin elämänkertaa. Sen verran tunteisiin vetoavasta elokuvasta oli kuitenkin kyse, että jouduin teatterin pimeydessä nyyhkyttämään ja Eddie Redmayne ainakin enemmän kuin ansaitsi pystinsä! Muuten mulla ei juuri ole hyvää sanottavaa tämänvuotisista palkituista: Birdmanin voitto parhaan elokuvan kategoriassa oli ennakkosuosiostaan huolimatta musta erikoista. Elokuva on kuitenkin niin outo ja esim. Boyhood on kokonaisuutena vaikuttavampi. Julianne Moore oli varma voittaja henkilökohtaisen taustansa (kolme aiempaa ehdokkuutta ilman voittoa) ja Still Alicen tarinan vuoksi: eihän Alzheimeria käsittelevää elokuvaa voi jättää huomiotta pääkategorioissa. J.K. Simmons taas oli ehdottomasti miessivuosaehdokkaista paras, mutta Patricia Arquetten parhaan naissivuosan voitto tuntui olevan ainoastaan lohdutuspalkinto Boyhoodille, jonka Oscar-saalis jäi kaikkien yllätykseksi niin heikoksi. Sama pätee The Imitation Gameen: oikea vastaanottaja parhaan naissivuosan pystille olisi mielestäni ollut Keira Knightley. Parhaan musiikkikappaleen Oscarin voittanut ”Glory” elokuvasta Selma pääsi kuitenkin Best-soittolistalleni Spotifyssa.

Mutta se Oscar-humusta. Tavallisten pulliaisten elämässä vietettiin lauantaina pitkästä aikaa koti-iltaa - tosin viinitöntä sellaista. Pienen perheemme sommelier oli nimittäin unohtanut käydä Alkossa. Vesilinjalle pakotettu chef oli varautunut ruoanlaittosnackilla ja kahden ruokalajin menulla: marmorifileepihvit, palsternakkapaistosta ja parsakaalia sekä crème brûléet  Maku-lehden ohjeella. Palsternakkapaistos oli Pinterestistä bongaamani uutuus, jota en aiemmin ollut kokeillut:

Gruyere-palsternakkagratiini

3-4 palsternakkaa
1 sipuli
3 dl kermaa
¼ tl muskottipähkinää
¼ tl valkopippuria
1 ¼ tl suolaa
3 valkosipulinkynttä
4-5 oksaa tuoretta timjamia
1 rkl jauhoja
150 g raastettua Gruyere-juustoa
voita

1.  Laita uuni lämpenemään 200 asteeseen.
2. Kuori palsternakat ja siivuta ne mahdollisimman ohuiksi. Pilko sipuli puoliympyrän mallisiksi suikaleiksi. Voitele vuoka ja raasta juusto.
3.  Asettele palsternakkasiivut sekä sipulit, 2/3 timjaminoksista ja puolet juustosta kerroksittain vuokaan. Säästä suurimmat palsternakkasiivut päällimmäiseen kerrokseen. Paina kerrokset tasaisiksi – ei haittaa, vaikka välikerrokset sekoittuisivatkin.
4. Kuumenna kattilassa kerma ja mausta se muskottipähkinällä, valkopippurilla, timjamilla, valkosipulilla ja suolalla. Suurusta kastike ruokalusikallisella jauhoja (itse käytin pari ruokalusikallista Maizenaa) ja kaadan sen jälkeen vuokaan tasaisesti joka puolelle. Pinnalle voit ripotella vielä jäljelle jääneen juuston, pari timjaminoksaa ja hieman muskottipähkinää.
5. Paista sen jälkeen foliolla peitettynä 50 minuuttia ja lopuksi vielä 10–15 minuuttia ilman päällistä, jotta saat paistokselle kauniin rusehtavan pinnan.
Paistos oli palsternakkaa käyttämättömälle hieman erikoinen, mutta hyvä lisuke pihveille. K-kaupan lihatiskin poika oli puhunut mut ympäri ostamaan perinteisten sisäfileepihvien sijaan marmorifileepihvit, mutta upeasta ulkonäöstä huolimatta ne osoittautuivat todella sitkeiksi enkä voi syyttää siitä muuta kuin lihaa, koska oma pihvimestarini ei epäonnistu koskaan! Äidin reseptikirjastosta peritty sinappi-konjakkikastike pelasti kuitenkin paljon: ennen pihvien vetäytymistä ne liekitetään konjakilla, minkä jälkeen pannulle sekoitetaan vahvaa sinappia ja jatketaan seosta noin 3 dl kermaa. Kastike on yksinkertaisuudessaan niin herkullista!

Sunnuntai kului aamulenkin ja salin voimalla, kun J lähti Lahteen pelailemaan. Yksin oli hyvää aikaa katsoa Virginia Woolfin ”Mrs. Dalloway" -romaanin ympärille rakennettu elokuva The Hours vuodelta 2002. Tähän saakka mulla oli ollut aukko elokuvasivistyksessä ja oli jo korkea aika korjata asia: kolmeen tasoon rakennettu juoni piti otteessaan suht. vähäeleisistä tapahtumista huolimatta. 

Iltasella kotitutunut mies paistoi meille vielä lätyt. Olen huomannut, että yhden maito-osan korvaaminen kivennäisvedellä antaa lätyille kaivattua rapsakkuutta:

Lätyt alá Viivi (6-8 isoa lättyä)

2 munaa
2 dl maitoa
2 dl mantelimaitoa
3 dl vehnäjauhoja
½ tl suolaa
1 tl vaniljasokeria
1 rkl ruokosokeria
2 rkl voisulaa
1 dl kivennäisvettä

Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää joukkoon maidot, jauhot, suola, sokerit. Anna taikinan turvota liinan alla minimissään ½ tuntia. Lisää voisula ja kivennäisvesi juuri ennen paistamista niin saat lättyihin oikean rakenteen. 

Viivin vauhtiin

Mark Twain on sanonut, että ”the secret of getting ahead is getting started.” Mutta aloittaminen ja alkuun pääseminen on aina vaikeaa, vaikka kuinka palaisi halusta toteuttaa ajatuksensa. Yritän nyt kuitenkin aloittaa kirjoittamaan taas pitkän tauon jälkeen ja sitä varten tämä blogikin kokee uudelleensyntymisen. 

Kirjoittaminen on aina ollut mun juttuni. En ole koskaan ollut esim. kummoinenkaan piirtäjä tai muutoin kätevä käsistäni, mutta sanoja olen osannut käyttää terävästi. Hassua kuitenkin, että kirjoitusinnosta huolimatta en ole milloinkaan ollut ”Dear Diary” -tyyppinen kirjoittaja. Mulla on kontollani vuosien varrella aloitettuja ja parin päivän päästä lopetettuja päiväkirjoja varmaan kymmeniä. Yritin tällekin samaiselle alustalle jo vuonna 2010 aloittaa ensimmäistä blogiani nimellä ”Tyyssija”, jota kaavailin silloisten aika radikaalienkin ajatusteni satamaksi. Bloggaustrendi oli niihin aikoihin vasta aluillaan enkä halunnut profiloitua valtavirran teemojen mukaan kirjoittamaan muodista, sisustuksesta tai ruuasta, vaan tahdoin keskittyä omien päätelmieni jäsentelyyn ja mielipiteiden julkaisemiseen. Homma ei kuitenkaan ottanut tulta ja kriittinen pureutumiseni ajankohtaisiin aiheisiin jatkui Internetin ulkopuolella.

Tällä kertaa en halua rajoittaa itseäni määrittämällä liikaa aiheita, joita blogissani käsittelen. Tahdon jakaa täällä paloja mun ja avopuolisoni arjesta: keittiön tapahtumista, kodin ilmeen muutoksista, päiviin keksityistä täytteistä, riennoista ja reissuista. Valokuvausinto alkoi päihittää kirjoittamista pahimpien teinivuosieni hellitettyä, mutta en ole kehittynyt teknisesti kovin kummoiseksi kuvaajaksi – silmää löytyy enemmän, kuin taitoa. Aseina matkassa on kuitenkin Nikon D40 ja iPhone 5c ja teen parhaani napatakseni nillä sneak peakeja meidän elämänmenostamme.

Mulla on ylitsevuotavan intohimoinen suhtautuminen ruokaan eli odotettavissa on reseptejä ja toivottavasti enemmän onnistuneita, kuin epäonnistuneita kokeiluja ja ravintolakokemuksia. Muoti ei sinällään kuulu top 5 kiinnostuksenkohteisiini, vaikka Louis aina käsipuolessa keikkuukin, mutta postauksia sisustuspuolelta kirjoitan varmasti: muutimme poikaystäväni kanssa ennen joulua upeaan uuteen asuntoon Lauttasaaressa ja keksin koko ajan uusia yksityiskohtia 68 neliömme sisustukseen.

Tervetuloa mukaan - katsotaan mitä tästä tulee! ;]