Poronkäristys kaupunkilaisittain

Joulukuu on perheessämme poronkäristyskuukausi. Se starttaa osana itsenäisyyspäivän menua ja jatkuu pitkälle uudenvuodenaaton korville. Näin välipäivinä saattaa padassa muhia jopa kahdesti viikon aikana. Levillä maisemat tuntuvat suorastaan velvoittavan porosteluun. Mutta haitanneeko tuo? Ei - sillä muina 11 kuukautena tulee käristystä saatikka ulkofileetä tai muita herkkuja syöytä tuskin ollenkaan. Porohammastai alkaa kolottamaan aina vain kinosten keskellä.

Suoritin itsenäisyyspäivän alla nopean Googletuksen ja totesin, että netti pursuaa perinteisen poronkäsityksen ohjeita ihan someraivoon saakka. Perinteikkyys tämän läpi Suomen tunnetun lappalaisen ruoan valmistuksessa tuntuu olevan monelle sydämen asia. Niin se oli minullekin, kunnes sekaannuin soijaan.

Kuten äitin pöperöt aina, maman käristys on parasta, mitä tiedän. Omani kärsi pitkään "muuten hyvää, mutta maku puuttuu" -syndroomasta, vaikka noudatinkin äitini kolmea neuvoa: 1) käytä aina laadukasta lihaa. Käristyksen äärellä ei ole oikea paikka alkaa pihtailemaan. Pirkka kannattaa suosiolla jättä hyllyyn ja sen sijaan pullittaa pikkuisen enemmän Arctifoodin tai Polarican (entisen LapinLihan) pakkauksista - silloin ainakin tietää, että saa kunnon kokoista ja mureaa syötävää. Vaikka puhun aina lähiruoan puolesta, käristyksen valinnassa kotimaisuus ei välttämättä ole paras meriitti. Nimittäin jos riistaa voisi leimata luomuksi, ansaitsisivat Siperian porot kyseisen merkin. Niillä on maata laidunnettavanaan ja ravintonaan tarpeeksi jäkälää, jota Suomessa ei tahdo riittää. Sen takia suomalaisia poroja joudutaan ruokkimaan heinällä, joka taas ei ole poroille luontaista ravintoa ja tämä vaikuttaa myös lihan maukkauteen. 2) mitä pidempään annat padan muhia, sitä parempi. Käristystä ei nimittäin pysty ylikypsentämään. Lihaa olisi kuitenkin hyvä hauduttaa ainakin pari tuntia, mutta se mehevöityy entisestään jokaisesta extraminuutista eli mitään kiirettä ei kannata pitää - päinvastoin: varaa aikaa ja pientä ruoanlaittosnackia, ettei kiljuva nälkä iske kesken kaiken. 3) kun maustat, mieti mitä jänkhällä on saatavilla. Valkosipuli ja laakerinlehti eivät kuulemma kuulu käristykseen: "Porossa on aivan tarpeeksi makua, kun sitä vain suolalla ja pippurilla korostaa", sanoo äiti. Mutta minä se vain en onnistunut tekemään muuta, kuin ei-minkäänmakuista käristystä. Sitten erään kerran, epätoivon riepomana, menin lorauttamaan pataan vähä soijaa - ja avot! Se oli juuri se, mitä käristykseni oli kaivannut ja heitin lappalaisen perinteikkyyden roskiin hyvällä omallatunnolla. Turha sitä on keskellä kaupunkia pihtailla mausteiden kanssa.

Mausteinen ei kuitenkaan ole avainsana, jolla lähtisin poronkäristykselle etsimään viiniä. Silti, australialainen Geoff Hardy Hand Crafted Shiraz ryyditti mukavasti riistan makua ja maistui lasissa vielä lautasen tyhjennyttyäkin. Suositus!

Poronkäristys àla Viivi

1 kg poronkäristystä
3 dl vettä (tai niin, että käristys nippa nappa peittyy)
voita
suolaa
5-10 kpl kokonaisia maustepippureita
3 rkl soijaa

Käristä jäisiä porolastuja pienissä erissä kuumalla pannulla runsaassa voissa. Pidä huoli, että pannu on koko ajan tarpeeksi kuuma, ettei liha ala keittymään sulaessaan. Kaada käristetyt lihat pataan, lisää muutama dl vettä (tai niin, että lihat nippa nappa peittyvät) ja laita porisemaan liedelle miedolla lämmöllä. Heitä mukaan kourallinen maustepippureita, reilut rouhaisut suolaa ja muutama ruokalusikallinen soijaa. Anna padan hymyillä parin-kolmen tunnin ajan, mutta muista maistella, miten liemi kehittyy. Tarjoile poronkäristys voisen puikulaperunamuusin, puolukkahillon ja suolakurkkujen kera. 

Joulukoti

Jouluinto on asunut minussa jo lokakuusta saakka. Luminen kausi marraskuun taitteessa sai minut ulkolyhtyjen lisäksi sytyttämään myös kyntteliköt ikkunoille. Glögiä kittasin joka ilta siihen tahtiin, että kuukaudessa olin kyllästynyt siihen enkä ole viimeisen parin viikon aikana jaksanut enää täyspäiväisesti polttaa jouluvalojakaan. Myönnetään: joulutus iski vähän turhan aikaisin tänä vuonna. Silti joulutunnelman löytäminen on tuntunut vaikeammalta, kuin koskaan aikaisemmin.

Kaikista kalenterivuoden pyhistä joulu on minulle rakkain. Olen jouluihminen varpaitani myöten. Joiden verhoamiseen villasukkiin (kamaliin kauhtuneisiin sellaisiin) joulu antaa täydellisen tekosyyn. Kuluneen viikon aikana olen kuitenkin ottanut niiden käyttöön varaslähdön, koska viime hetken joulunodotukseni on kulunut sängyn pohjalla armottomassa flunssassa. Ehkä senkin vuoksi oma joulutunnelma on vielä vähän hakusessa.. Vaikka eniten luulen sen lymyilyyn vaikuttavan muutosvastarinnan, josta en haluaisi myöntää edes kärsiväni. Ensimmäistä kertaa eläessäni vietän nimittäin joulun jossain muualla, kuin Kauhajoella oman perheeni ympäröimänä. Totutun kaavan rikkominen saa tällaisen perinteitä (ja varsinkin jouluperinteitä) vaalivan pedantikon ahdistumaan ja jännittämään - jopa uusien traditioiden luomista. Sellaisia me kuitenkin nyt olemme tekemässä, kun vietämme aattopäivän J:n vanhempien luona Lahdessa ja palaamme joulupäiväksi kotiin ollaksemme ihan vain kahdestaan. Silloin ei järjestetäkään rääpiäisiä vaan paahdetaan possunkylkeä BBQ ja ahmitaan mac and cheeseä! Ja otetaan siitä tapa.

Koska kerrankin olemme joulupyhien aikaan kotona, halusin panostaa joulun laittoon myös täälä ja metsästin pientä kuusta ympäri Helsinkiä. Minulla oli selkeä visio, johon ei kuitenkaan tuntunut löytyvän vastinkappaletta todellisuudesta. En myöskään halunnut ostaa isoa komeaa kuusta ja vain.. katkaista sitä.. Lopulta kyllästyin, lakkautin etsinnät ja vein kotiin männyn, johon ihastuin töölöläisen kukkakaupan ulkopuolella. Nyt meillä on joulukuusen sijaan joulupuu and I love it!
Hyvää ja herkullista joulua kaikille!

P.S. Lintukodon jouluun pääset tästä. 

Panang curry kanasta - pakkaspäivän pelastus

Kun ulkona kylmää, en tiedä mitään, mikä lämmittäisi niin, kuin mausteiden täyttämä keittiö. Useimmiten asiaani ajaa thaimaalainen ruoka.

Innostuimme muutama vuosi sitten ystäväpariskuntamme kauniimman puoliskon kanssa ostamaan miehillemme lahjaksi kokkikurssin thai-ruoan saloihin. Meistä se oli 30 vuotta kuukauden päässä toisistaan täyttäville kaveruksille sekä meille lahjanantajille hauskaa yhteistä tekemistä. Emme siis todellakaan olleet valmiita jättämään poikia päinsä keittiöön, vaan jokaiselle valikoitui yksi ruokalaji, jonka teki alusta loppuun ja vastasi kaikesta siihen liittyvästä palautteesta - jota porukkamme tuntien tuli enemmän suorasti, kuin epäsuorasti, hyvää ja vähemmän hyvää.

Ainakin vielä silloin Thay Papaya Catering tarjosi kurssia, jolla valitsimme annokset, joita halusimme testata ja kokkipariskunta tuli luoksemme kaikkien tarvittavien raaka-aineiden ja ruuanlaittovälineiden kanssa (lähtien kannettavasta kaasuliedestä ja riisikeittimestä) ja opasti meitä lähes kädestä pitäen pienten kevätkääryleiden rullaamisessa, won-tonien käärimisessä ja currien keittämisessä. Ruokien valmistuttua, he pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa ja kurvasivat pois alta, kun me istahdimme pöytään ja aloitimme illanvieton.

Olemme kurssin jälkeen samalla konkoonpanolla kerran tehneet koko satsin uudelleen, mutta ihan meidän perheen arkeenkin seuraava Panang currin resepti kanasta on jäänyt vahvasti elämään ja sitä tulee tehtyä parikin kertaa kuukaudessa. Ohjetta vilkaistessa ei nimittäin voisi uskoa, miten nopeasti se valmistuu!

Thaimaalainen Panang curry kanasta

n. 300 g maustamattomia kanan rintafileitä
3-5 tl (tai maun mukaa) Panang currytahnaa (tai muuta punaista currytahnaa)
1 pss (200-300 g) pakastettuja vihreitä papuja
pari Kaffirlimen lehteä
mieto chili
200 ml kookoskermaa
400 ml kookosmaitoa
ripaus sokeria
pari tl (tai maun mukaan) kalakastiketta
pari tl (tai maun mukaan) soijaa
Jasmiiniriisiä

Suikaloi kanan rintafileet. Sulata ja valuta pavut. Kuumenna wok-pannu (tai muu laakea pannu) ja lisää hieman rypsiöljyä. Lisää seuraavaksi currytahna ja odota tuoksujen leviämistä. Lisää sen jälkeen kanapalat, kookoskerma ja kookosmaito ja anna kanan kypsyä keittyen nesteessä. Lisää sitten pavut, sokeri ja kalakastike ja sekoita. Keitä riisi. Posta chilistä siemenet ja leikkaa se, sekä Kaffirlimen lehdet suikaleiksi ja lisää liemeen.

Perusrasva on kaiken perusta

Jokainen atoopikko tietää, että tehokkaan ihonhoidon avainsana on hyvä perusrasva. Yllättäen löysin sellaisen blogiyhteistyössä minulle lähetetystä paketista. Sen lisäksi, että TOPIC Body Cream helpotti käsitaipeideni kutinaa, voide imeytyi niin nopeasti, että kerrankin ovenkahvat säästyivät rasvatahmalta. Tuoksu siinä tosin oli hieman kliininen, mutta kai se on hellävaraisuuden edellytys.

Clineral by AHAVA:n tuotepaketti saapui minulle testiin yhtä aikaa syksyn kosteuden ja kylmenevien iltojen kanssa -  juuri, kun ihonikin alkoi reagoimaan kesän loppumiseen. Paketin sisältö ei siis olisi voinut tulla enempää tarpeeseen! Olen aina suhtautunut myönteisesti Kuolleen meren terveysvaikutuksiin pohjautuvaan kosmetiikkaan ja todennut sen toimivan: mm. käsien ja kynsien hoidossa olen jo pitkään käyttänyt Premierin tuotteita. Myös Clineral on nimenomaan Kuolleen meren mineraaleihin ja kasviuutteisiin perustuva ihonhoitotuotebrändi. Se on suunnattu erityisesti kroonisiin ihosairauksiin (kuten atooppinen ekseema!) liittyvien oireiden lievittämiseen. Tuotteet eivät sisällä synteettisia hajusteita, parabeeneja, SLS/SLES saippua-aineita tai mineraaliöljyjä. Mistään kaikkia aisteja hivelevästä Lushista ei siis todellakaan ole kyse, vaan Clineral on ensisijaisesti allergikkojen tuotemerkki. Jo mainitsemani TOPIC Body Creamin lisäksi Clineral by AHAVA-sarjaan kuuluu mm.:

Clineral by AHAVA, TOPIC Shower & Bath Oil // Tuotteen erittäin juokseva koostumus ei ollut paras mahdollinen muoto suihkusaippuaksi, enkä siksi jaksanut käyttää sitä kauaakaan, mutta voisin kuvitella öljyn toimivan hyvin esim. atooppisesta ihottumasta kärsivän vauvan/taaperon kylpyveteen sekoitettuna. Oman ihoni kuntoon tuote ei suoraan tuntunut vaikuttavan, mutta ei se myöskään aiheuttanut allergista reaktiota tai edes ihon pintakuivumista kuten monet muut pesunesteet saattavat tehdä - esim. Eucerin pH45 Washlotion ei sovi minulle alkuunkaan!

Clineral by AHAVA, SKINPRO Gentle Cleansing Gel // Teini-iän ensimmäisten finnien puhjetessa erehdyin ostamaan sekaiholle tarkoitettua puhdistusgeeliä ja sain ihoni sillä huonoon kuntoon pitkäksi aikaa. Sen koommin en ole uskaltanut koskea "geeliin" viittaaviin tuotteisiin, vaikka ne olisivat olleetkin herkälle iholle suunnattuja. Tätä tuotekokeilua varten tein siis poikkeuksen ja yllätyin, miten hyvin kaikki meni. Puhdistusgeeli ei jättänyt ihoa yhtään pintakuivaksi, vaan pehmeän ja ravitun tuntuiseksi. Silmämeikkiä sillä ei kuitenkaan saanut siististi pois.

Clineral by AHAVA, SKINPRO Calming Facial Moisturizer // Kokeilin tuotetta ensin meikin alle, mutta siihen se ei sopinut, vaan sai Lumenen Nude Percfection Fluid Foundation -meikkivoiteeni "rullaantumaan" poskille ja kaulaan. Yövoiteena se kuitenkin toimi - todella toimi: iho ei kiristänyt yhtään ja oli kosteutetun tuntuinen vielä aamullakin. Taidan marssia Sokokselle ostamaan lisää tätä! Sieltä sarjan tuotteita nimittäin ainakin saa. Tai voisin myös kirjoittaa pukille..

Juurella Etelä-Pohjanmaalla

Mihin nämä päivät oikein katoavat? Saavuin eilen Kjoelle graduilemaan ja tajusin, että viime reissusta Pohjanmaalle ja visiitistä Seinäjoen Juurella-ravintolaan on pian kulunut kuukausi! Eikä postausta aiheesta ollut vieläkään julkaistu.. Mutta nyt on! Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Ravintola Juurella avasi ovensa Seinäjoen Keskustorin kupeeseen vuonna 2012 ja on yhä ainoa laatuan 80 km säteellä tarjoamassa rentoa fine diningia Pohjanmaan lakeuksilla. Kävin äitini kanssa avajaiskeväänä kertaalleen ihastumassa sekä ruokaan, että henkilökunnan mutkattomaan ja rentoon palveluun, mutta sen koommin en ole paikalle enää ehtinyt. Täältä Kjoelta kun kuitenkin ajaa Seinäjoelle 60 km aka 45 min. Illalliselle on niin sanotusti siis lähtemällä lähdettävä ja jonkun on alistuttava kuskin roolin. Tällä kertaa se oli minun kohtaloni - nuorin, kun olin. Lehtikuohu kuitenkin kantoi ihan kivasti puoleen väliin ateriaa ja sen jälkeen kanssaruokailijani auliisti tarjosivat minulle tuoksuja omista laseistaan. Enkä minä mitään jälkiruokaviiniä jäänyt edes kaipaamaan, kun karhunvatukan ja kuusenkerkän seuraksi sain ravintolan omaa nimikkokahvia.

Neljässä vuodessa Juurella tuntuu vakiinnuttaneen paikkansa Seinäjoella ja sen ympäristössä ja mitä olen somessa ravintolaa seurannut, pyrkii se sinnikkäästi viemään Etelä-Pohjanmaalaista ruokaskeneä eteenpäin: on reseptitiistaita, torstaitastingia, leipäperjantaita ja tietysti upea Matka Maakuntaan -kiertue, jonka debyyttiä olimme Niemen naisten kesken maistelemassa huhtikuussa. Postaus siitä löytyy täältä. Esimakua tulevasta oli siis saatu, kun lokakuun puolessa välissä marsimme sisälle Keskustori ykköseen. Tunnelma siellä oli yhtä lämmin, kuin olisi jonkun olohuoneeseen astunut - good diningia parhaimmillaan! 

Vallattuamme meille varatun pöydän, ilta jatkui yhtä mukavasti, kuin se oli alkanutkin - palvelu oli ihanan tuttavallista, seurueellamme riitti juttua ja vaihtuvilla lautasilla oli kaikki kohdillaan. Yllätyksellisyys olisin annoksiin kuitenkin kaivannut lisää. Vaikka tarjoilut olivat hyviä, mauissa pelattiin varman päälle verrattuna siihen, mitä ravintolan kiertuematkalla maakunnassa olimme kokeneet tai millainen muistikuva meille oli vuosien takaisesta visiitistämme jäänyt. Raaka-ainesesonkina loppusyksy ei tietenkään ole paras mahdollinen, mutta ei se silti saisi olla syy tehdä tavallista ruokaa. Tietysti Seinäjoki ei (ainakaan vielä) ole mikään kulinaaristen innovaatioiden kehto ja vie aikansa, että Amarillon kantikset ym. vihreän kortin "omistajat" löytävät Juurella-ravintolan tyyliset paikat ja oppivat arvostamaan ja nauttimaan niiden ideologian mukaisesta ruuasta ja juomasta. Sillä aikaa allekirjoittanut yrittää palata Etelä-Pohjanmaan Juurelle useammin, kuin kerran neljässä vuodessa. 

Keittiön tervehdys

Epakset - Etelä-Pohjanmaalaiset tapakset

Maa-artisokkaa

Hirveä

Suklaata 

Karhunvatukkaa ja kuusenkerkkää

Porkkanakakkua

Pure Turussa puhtaus on puoliruokaa

Siis mitä tapahtui ankealle pimeydelle ja loskalle?! Ei sillä, että valittaisin Helsingin muuttumisesta talven ihmenmaaksi, mutta samalla tuntuu, että kesästä on ikuisuus, eikä aika millään riitä täyttämään kaikkia deadlineja ennen joulua. Allekirjoittaneelle kesän taittuminen syksyyn nimittäin tarkoitti jälleen säännöllistä piipahtelua Turkuun ja graduksikin kutsutun projektin aloittamista. Siihen liittyen minulla ei juuri ole kommentoitavaa..

Muutamankin Turussa tapetun tunnin aikana keksin taas yhden asian, mistä olen Suomen ruokaskenessä ylpeä: sen raakuudesta. Ja puhun nyt kirjaimellisesti. Täällä etelässä varsinki meillä on jo lukuisia raakakahviloita, jotka laadukkaiden tuotteiden lisäksi järjestevät puhtaaseen ravintoon ja terveyteen liittyviä oheisaktiviteetteja kuten kokkauskursseja, joogaa, luentoja.. Kun Lauttasaaressa toinen olohuoneeni on Makers, josta kirjoitin lyhyesti täällä, Turussa linnoittaudun Puren riippumattotuoliin. Nämä kuvat nappasin valoisan alkusyksyn aikoihin smoothien ääreltä, mutta tämän hetkisen pyryn pakoiluun käy vaikka Pakuri Chai Latte.

Bronda - lounasta tavallista paremmin

Suhteeni Tomi Björckin kanssa on Facebookia lainatakseni vaikeasti selitettävä. Vaikka jaksan aina epäillä ja piikitellä häntä, hauduttelen ainakin neljä kertaa vuodessa karamellipossua ja huomaan palaavani yhä uudelleen myös hänen ravintoloihinsa. En kuitenkaan illallisaikaan - sen olen mielestäni tehnyt selväksi sekä täällä, että täällä. Ja pysyn kannassani: Björck on huomionhakuisempi, kuin mitä suon suomalaiselle keittiömestarille ja kupla hänen ravintoloidensa ympärillä ei mielestäni ansaitse kultareunustaan: vaikka vajaan 30 euron lounas vielä menettelee, illan hämärtyessä ravintoloiden nimikkomenujen 66 euron hinnalla saa Helsingissä parempaakin ruokaa. Tai ainakin oivaltavampaa. 

Klo 12 tilanne on kuitenkin toinen. Lounasaikaan keskusta kärsii ravintolakadosta. Tarjolla tuntuu olevan vain salaattia tai mauttomia kotiruokabuffeteja. Valinnanvaraa tasokkaammille paikoille ei paljoa jää. Silloin Björck laivueineen seilaa apuun - onneksi. Viimeistä sanaa en olisi uskonut sanovani. Mutta niin se vain on: kun kello 11 ja 14 välillä Farang ja Gaijin tarjoavat tyylilleen uskollisesti Aasiaan vivahtavaa fine diningia, pysyttelee Bronda annoksiensa kanssa Euroopassa. Eurooppaa henkii myös ravintolan miljöö, joka on saanut suitsutusta The Gurdianin sivuilla saakka. Tuulahdus etelän lomasta muistuttavia Välimeren makuja yhdistettynä ranskalaisbistron omaiseen rentoon tunnelmaan takaa huoahduksen työ- tai opiskelupäivän lomaan. Täällä lasillinen viiniäkin on sallittu - it's over 12 o'clock somewhere!

Brondan baaripuoli on kaupungin harvoja hyviä aperitiivipaikkoja.

Suomi - mikä tässä mättää?

Sattuneesta syystä olen viime aikoina istunut vähemmän ratin takana, mutta sitäkin enemmän Überin etupenkillä - nimenomaan edessä, koska takana istuminen (kuten taksissa) on liian epäilyttävää. Varsinkin, jos kuski sattuu olemaan tummaihoinen. Paitsi, että tällaisissa tapauksissa epäilyttävää on myös etupenkillä istuva valkoihoinen. Värien kirjossa on jotain epämääräistä: musta ja valkoinen eivät voi olla harmonisesti vierivieressä. He eivät voi olla vain kavereita. Asetelma herättää poliisien mielenkiinnon ja he puuttuvat asiaan. Ja tämä siksi, että Suomessa Über on laiton. Toistan: laiton. Ja kyllähän minä sen olen tiennyt, mutta vasta jutellessani kuskien kanssa, ymmärsin, mitä se käytännössä tarkoittaa: rikossyytettä, sakkoja ja Überillä hankittujen tulojen menetystä valtiolle. Jälkimmäisin vetää minut melkein sanattomaksi.
Mutta vain melkein. Sen sijaan sormissa alkoi syyhyämään kannanotto. Vaikka niitä tosin jo löytyy aiheen puolesta ja vastaan, halusin huuta omankin ääneni kuuluviin.

Kysymys: Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Pidämme tieten tahtoen kiinni vuosikymmeniä vanhoista monopoleista ja uskomme, että kaikki se on vain omaksi parhaaksemme. Kansanterveyden kannalta punaviinipulloa ei voi ostaa samalta hyllyltä juuston kanssa. Kansan(mielen)terveyden (ja netto-varallisuuden) vuoksi rahapelitoiminta on hyvä pitää valtion käsissä. Puhumattakaan raide-liikenteestä. Tai tästä taksitoiminnasta. Kaikki uusi nähdään mahdollisuuden sijaan uhkana, ja on parempi harrata vastaan keinolla millä hyvänsä, kuin hypätä kehityksen vetämille kärryille. Sieltähän saattaa vaikka jossain vaiheessa pudota. Ennemmin ajamme tien sivuun ja pysähdymme. Pahinta kuitenkin on, että suurinta osaa Suomessa tämä toimintamalli ei tunnu edes haittaavan.

Tänä(kään) vuonna en itse päässyt Nordic Business Forumiin, mutta sain J:ltä hänen subjektiivisen tiivistelmänsä tapahtuman merkittävimmästä annista. Kuulemma Peter Diamandis oli todennut, ettei perustaisi firmaa maahan, joka tuomitsee Überin laittomaksi. Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä ja lausetta seuranneista aplodeista päätellen moni muukin. Ehkä tässä kaikessa taantumushakuisuudessa on sittenkin kyse vain mentaalisista kansantaudeistamme: motivoitumisongelmasta ja itseluottamuksen puutteesta? Olemme aikojen saatossa oppineet taidokkaasti kompensoimaan niitä mm. kunnian-himottomuudella, laiskuudella, selityksillä ja rajoituksilla. Meidän on helpompi sanoa, ettemme viitsi, kuin myöntää, että emme uskalla - emme uskalla astua mukavuusalueemme ulkopuolelle ja saada jotain aikaan.

Olin pari vuotta sitten kuuntelemassa pirskahtelevaa Linda Liukasta yrittäjyyden laitoksemme järjestämällä epävirallista yrittäjyyttä käsittelevällä kurssilla. Pieni, leveästi hymyilevä nainen, ei tahtonut millään malttaa istua punaisessa nojatuolissa luentosalin edessä. Hän ei vain osannut pysähtyä paikalleen. Lumouduin. Sellaista energialatausta ei Suomessa usein näe. Liukas täytti koko tilan. Tunsin hänen intonsa tarttuvan ihan jokaiseen huoneessaolijaan. Valtava inspiraatioaalto iski myös minuun. Tunsin olevani valmis kohtaamaan mitä tahansa - pelotta. Liukas vakuutti minut siitä, että mikä tahansa taito on opittavissa, jos vain jaksan harjoitella. Kaikki on mahdollista. Niin! Kuulitteko? Kaikki on mahdollista.

Suomalaiset: on alettava unelmoimaan isommin. Etenkin meidän nuorten. Valitettavasti nykyinen yliopistokoulutuksemme ei kuitenkaan tue sitä. Suomalainen Kauppis tappaa luovuuden - sanon sen kokemuksen syvällä rintaäänellä. Muista aloista en tiedä, mutta jaksan epäillä tilanteen olevan paljoakaan parempi. Opiskeluun on tietty kaava ja (vain) sitä noudattamalla on mahdollista valmistua. Erakko on korkeakoulumaailman menestyjä. Kurssit on suoritettava ja tentit läpäistävä - yksin. Tehtäviin odotetaan vastauksia - niitä, jotka luennoilla kerrottiin. Vuorovaikutus on yleensä minimoitu yhteen kirjalliseen ryhmätyöhön per kurssi. Joskus sen pääsee myös esittämään luentosalin edessä. Olen nelivuotisen yliopistourani aikana tehnyt yhden ryhmätentin. Voin kertoa, että se oli virkistävä kokemus.

Mutta meillä opiskelijoilla, jos keillä, on käsissämme muutoksen avaimet. Nuorilla ylipäätään on!
Maailma on vielä niin kesken, että kaikille löytyy tehtävää. Lopetetaan pelkääminen, hypätään takaisin kehityksen kelkan kyytiin, muutetaan vahvuutemme ammateiksemme ja ajatellaan suuremmin!

Yle: Yhdeksän syytä, miksi Suomi jäi muista jälkeen

Food & Fun Turku 2016

Voi Turku, minkä teit. Tai oikeastaan teet. Uudelleen ja uudelleen. Pelkään, että Helsingin titteli maamme pääkaupunkina on vaarassa - ainakin, kun puhutaan ruokapääkaupungista. Turku nimittäin hemmottelee suomalaisia nyt oikein kunnolla ja tarjoaa jatkuvasti jotain uutta ja herkullista. Kaupungin ruokaskenessä tuntuu tapahtuvan koko ajan ja mielenkiintoisia projekteja pulpahtelee pintaan tuon tuosta.

Turun on tukikohdakseen ottanut Islannista maailmalle ponnistanut Food & Fun -ruokafestivaalikin, joka järjestetään Aurajoen kupeessa nyt kolmatta kertaa. Tapahtuma kokoaa kaupungin ravintoloihin maailman huiput niin keittiön, kuin baarinkin puolelta ja yhteisvoimin paikallisten kanssa he loihtivat Turussa viikon ajan hyvää ruokaa ja juomaa ja tietysti pitävät hauskaa. Yhteisvoimin paikallisen kanssa menin minäkin tästä kaikesta nauttimaan. Varauksen olin tehnyt jo perinteeksi muodostuneeseen ravintola Smöriin, jonka kellaritunnelma sulkee lämpöönsä niin tiukasti, että tuntuu, kuin joka päivä olisi perjantai. Tapahtuman hengen mukaisesti, keittiössä ei kuitenkaan häärinyt tuttuja, vaan meitä kestitsi ruotsalainen August Lill.

Neljän ruokalajin menu oli sekä syöminkien, että juominkien puolesta eheä jatkumo. Kohokohdaksi haluan kuitenkin nostaa ensimmäisen alkuruoan, jossa pääosaa esitti maa-artisokka. Paahdettu kokonaisuus sai juuri sopivasti raikkautta punasipulista ja vuoden 2014 Biodynamite Riesling-Gewürztraminer suorastaan räjäytti potin. Vink, vink: se toimi hykerryttävän hyvin myös Smörin oman saaristolaisleivän kanssa, kun vahingossa sattuivat samaan aikaan suuhun. Tämä havaittuamme ei pari siivua tahtonut riittää. 

Keittiön tervehdys

Kotimaista maa-artisokkaa, kuusenkerkkää ja paahdettua voita

Paistettua merirapua, kyssäkaalia ja maissia

Kotimaista luomukaritsaa, juuriselleriä ja suolattuja viherherukoita

Kardemummasorbettia ja mustikka-verikreemiä

Food & Fun pöhisee Turussa vielä tämän viikonlopun ja kuulemma hajapaikkoja kattauksiin saattaa löytyä. Ravintolat itse kuitenkin tietävät parhaiten eli ei muuta, kuin kännykkä käteen ja tunnustelemaan.

Tintån pizzan voittanutta ei ole

Turussa asumisessa ikävöin kahta asiaa: hyötyliikuntaa, johon keskustan seitsemän mäkeä pakottivat ja Aurajoen varren ravintoloita, jotka sijaitsivat melkein alakerrassani. Ainakin siltä minusta tuntui. Pidin päämajaani ihan Tuomiokirkon takana, 1900-luvun alussa rakennetussa kivitalossa, josta käveli 5 minuuttia esim. suosikkiini Tintån. Päädyin sinne aina, kun kokkaaminen yhdelle ei kiinnostanut - ja se oli aika usein. Helsinkiin muutettuani visiittini Läntinen Rantakatu ysiin luonnollisesti vähenivät ja tänä syksynä tajusin, että viimeisistä viineistä Tintån terassilla oli vierähtänyt jo 1,5 vuotta! Siksi päätinkin ehdottaa Turun tytöille koulun alun get togetheria juuri sielä.

Vaikka varmasti jokainen valveutunut kulinaristi ja viinin ystävä tuntee Tintån, halusin kuitenkin kirjoittaa siitä lyhyen postauksen tänne. Tintåssa nimittäin ei ole herkullista vain ruoka ja juoma, vaan myös miljöö. Sisustus on mehevän rustiikkinen ja pelkistetyt bulb-valaisimet luovat lämmintä tunnelmaa hiljalleen pimeneviin iltoihin. 

Sympaattisesta jokivarren terassistaan huolimatta, Tintå on ennen kaikkea syksyravintola. Se on lohdullinen keidas kosteassa kuolleiden lehtien myrskyssä - paikka, jossa niin ruoka, juoma, kuin henkilökunta on rentoa ja mukavaa. Sinne rantauduttuaan ei malta lähteä kotiin - eikä viikonloppuisin tarvitsekaan ennen klo 2!

Lontoo-vinkit tyttöjen reissulta

Siitä lähtien, kun täytin 15, olemme äitini kanssa joka syksy tehneet tyttöjen reissun johonkin Euroopan kaupunkiin. Välillä se on toteutunut äitini vierailuna vaihtokohteessani ja muutaman kerran työttöjen reissu on ollut yhdistettynä myös isäni työmatkaan. Lähes poikkeuksetta olemme kuitenkin toteuttaneet traditiotamme jo lähes 10 vuoden ajan.

Tänä syksynä kuulimme jälleen Lontoon kutsuvan ja varasimme Finnairin tarjouslennot Helsingistä Heathrow'hon ja takaisin. Kolmen kokonaisen päivän aikana kävelimme, söimme, oluilimme, söimme vähän lisää ja kävelimme taas. Niin ja käytiinhän me niitä hääpukujakin sovittamassa.. ;]

Windsor

St. George's Chapel & Windsor Castle

Windsor Castle

Kippis paikallisella paikallisessa.

Dim sums @ Ping pong

Dim sums @ Ping pong 

Huone palvelusväen portaikon päässä, please.

Matkalla Circle-linjalla.

Traditional English breakfast @ Aunt Muriel's

Paikallisen Ateneumin ovilla.

Traditional afternoon tea @ Brown's Hotel

Skonsseja, omnom! 

Britain's eldest door @ Westminster Abbey

Aperol Spritz, cheers!

Pizzette Bianca @ Polpo

Lähipubi.

Jännän äärellä, kieli keskellä suuta, rystyset valkoisina.

P.S. Viime kesän pariskuntareissun Lontoon kirkolle voit kurkata täältä.