tiistai 26. heinäkuuta 2016

Helsingin paras burgeri löytyy täältä!

Tämä postaus on seissyt Luonnokset-boksissani työnimellä jo keväästä saakka.
Otsikon "Best burgers in town" julkaisemattomuus ei kuitenkaan johtunut siitä, etten olisi osannut valita - ravintoloiden rankkaaminen oli vaivattomin osa koko pakettia, sillä Herttoniemen ylpeyden, hypetetyn Treffipubin juustoburgerin sämpylä maistui pahvilta ja pihvi oli ylikypsän harmaa; Aleksi Herlevin Naughty Brgrin nimikkohampurilaisessa sämpylä taas pehmeni pullamössöksi ja annos oli muuten hyvää, mutta maku puuttui; Roslundin Teurastamon portilla makua ja täytettä oli kuitenkin jo vähän liikaa ja mehevä pihvi peittyi mm. suolakurkun alle.

Vaikka päätös oli helppo ja kuvatkin tuli muokattua Outlanderin lomassa, en saanut tekstiä aikaiseksi. Onneksi pieni viivästyminen ei kuitenkaan haitannut: aiheen ajankohtaisuus ei ole kadonnut minnekään. Päinvastoin: hampurilaisbuumi on tuntunut kesää kohden vain kuumenevan Suomen grillien mukana. Näiden burgereiden kanssa eivät silti pysty homemadetkaan kilpailemaan:
Pieni raatimme päätyi yksimielisesti siihen, että ehdottomasti Helsingin parhaat burgerit tarjoilee Friends & Brgrs Mikonkadulla. Sämpylä on tarpeeksi rouhea ja pitää pitansa kastikkeita vastaan; pihvi on juuri oikean kokoinen ja mukavan medium; myös täytteet ovat rehellisesti tuoreita ja rouskuvia. Erityismaininta tulee paikan omasta aiolista, joka on niin tuhtia ja hyvää, että siihen voidi dipata vaikka pelkkää sormea.

Onneksi myös muu maailma pääsee pian herkuttelemaan näillä annoksilla Kööpenhaminassa! Suomessa ketjuuntuvaan ravintolaan voi piipahtaa ainakin Tampereella, Pietarsaaressa ja Oulussa.

maanantai 11. heinäkuuta 2016

Põhjaka - Porsche Paraden kohokohta

Kaikilla on se jokin, mistä kesä on tehty.
Meidän perheessämme se on autoilu - vielä tarkemmin Porscheilu. Pohjoisessa ajokausi matalalle ja takavetoiselle klassikkomerkille on valitettavan lyhyn, mistä johtuen yritämme kesäkuukausien aikana ulkoiluttaa Possujamme mahdollisimman monipuolisesti. Suomen Porsche Clubin vuosittain järjestämä Parade on monen perheen pienimmänkin loman kohokohta. Hienot autot, kivat ihmiset, + 200 km päivätaipaleet ja vierailukohteet, joihin ei itsekseen löytäisi koskaan, takaavat joka kerta hauskan reissun. Tällä kertaa 24 auton letka suuntasi Viroon ja päristeli ristiin rastiin Eestin maakuntia.

Oma Paraden kohokohtani oli lauantaille valikoitunut lounaspaikka Paiden liepeillä. Ravintola Pohjaka vanhassa kartanossa oli lumoavan yhdistelmä historian lehtien havinaa ja modernia muotoilua. Sisutus oli mietitty ja idyllinen - viiniköynnösten valtaamasta terassirakennuksesta puhumattakaan!
Ruoka oli rehtiä, maukasta ja tuotettu lähellä. Ohjenuorana keittiössä tuntui olevan: kun raaka aineet ovat hyvät, perusmausteet riittävät. Salaattia rytmitti makeahko vinaigrette ja itsetehdyt krutongit. Suolan ja pippurin lisäksi oman vivahteensa possulle antoi paksu rasvakerros - siitä päätellen lautasella ei köllötellyt mikään teollisen massatuotannon tekele vaan rakkaudella ruokittu naapurin-Putte. Karttureiden kaljoitellessa, kuskit ryystivät minttuisen sitruksista raparperimehua, jota allekirjoittanut osti pullon kotiin asti. Myytävänä oli myös muita omatekoisia herkkuja sekä lähialueen käsityöläisoluita ja -siidereitä.
Green salad with cheese
Pork sirloin
t. vauhti-Viivi

maanantai 4. heinäkuuta 2016

Happy Friends ja herkkubrunssi nurkan takana

Lauttasaari kehittyy jatkuvasti ja teemme J:n kanssa koko ajan herkullisia löytöjä ihan muutaman askeleen päästä kotoa. Vattuniemi vaikuttaa nopealla vilkaisulla koostuvan vain asunnoista ja veneilykrääsästä, mutta 60-luvulla rakennetut toimistorakennukset ovat täynnä yllätyksiä. Entisissä Luottokunnan tiloissa toimiva raakakahvila Makers (josta kirjoitin helmikuussa) on tästä hyvä esimerkki ja viikonloppuna osuimme brunssille vain 400 metriä oveltamme.

Happy Friends Bistro and Catering tarjoilee lounasta ja viikonloppubrunssia, vuokraa itse ravintolan lisäksi läheisiä saunatiloja ja hoitaa tilaisuuksiin kaikki ruuat - mukaan lukien sushit! Eikä nyt puhuta Aasia-buffeteista tutuista kuivista käppynöistä, vaan tuoreista ja mehukkaista paloista kunnon kokoisilla täytteillä. Saimme sunnuntain brunssilla maistiaisia mm. lohi- ja kurkkumakeista sekä shake, ebi ja grilled shake nigireistä. Näiden lisäksi freesejä olivat kaikki muutkin tarjoilut ja maustamisessa oli onnistuttu. Tonnikalarieskarullien täyte oli samettista ja täyteläistä, rieska reunoista asti pehmeää. Kotitekoiset kevätrullat rouskuivat puraistessa mukavasti eikä niiden täytteestä voi puhuakaan samassa lausessa valmispakasteiden mössön kanssa. Komeuden kruunasi suklaaputous ja chilinen suklaakakku - mainitsinhan, että ravintolassa toimii myös konditoria?

Koska piipahdus brunssille oli extempore matkallamme kauppaan, ei Nikon sattunut mukaan. Yritin kuitenkin tehdä parhaani puhelimen kameralla, mutta jos tuntuu, että iPhonen läpi tunnelma jäi vaisuksi, käy itse paikan päällä testaamassa! Ja mene, vaikka kuvat miellyttäisivätkin - paikka on käynnin arvoinen.
Hinta: 25 € / hlö
Kattaukset lauantaisin ja sunnuntaisin klo 11-13 & 13.30-15.30

Ruoka: 9 (erityissmaininta: itsetehdyt kevätkääryleet)
Miljöö: 8 (Aasia-henkisyys puri ainakin allekirjoittaneeseen)