perjantai 30. joulukuuta 2016

Kaupunkilaisen poronkäristys

Joulukuu on perheessämme poronkäristyskuukausi. Se starttaa osana itsenäisyyspäivän menua ja jatkuu pitkälle uudenvuodenaaton korville. Näin välipäivinä saattaa padassa muhia jopa kahdesti viikon aikana. Levillä maisemat tuntuvat suorastaan velvoittavan porosteluun. Mutta haitanneeko tuo? Ei - sillä muina 11 kuukautena tulee käristystä saatikka ulkofileetä tai muita herkkuja syöytä tuskin ollenkaan. Porohammastai alkaa kolottamaan aina vain kinosten keskellä.

Suoritin itsenäisyyspäivän alla nopean Googletuksen ja totesin, että netti pursuaa perinteisen poronkäsityksen ohjeita ihan someraivoon saakka. Perinteikkyys tämän läpi Suomen tunnetun lappalaisen ruoan valmistuksessa tuntuu olevan monelle sydämen asia. Niin se oli minullekin, kunnes sekaannuin soijaan.

Kuten äitin pöperöt aina, maman käristys on parasta, mitä tiedän. Omani kärsi pitkään "muuten hyvää, mutta maku puuttuu" -syndroomasta, vaikka noudatinkin äitini kolmea neuvoa: 1) käytä aina laadukasta lihaa. Käristyksen äärellä ei ole oikea paikka alkaa pihtailemaan. Pirkka kannattaa suosiolla jättä hyllyyn ja sen sijaan pullittaa pikkuisen enemmän Arctifoodin tai Polarican (entisen LapinLihan) pakkauksista - silloin ainakin tietää, että saa kunnon kokoista ja mureaa syötävää. Vaikka puhun aina lähiruoan puolesta, käristyksen valinnassa kotimaisuus ei välttämättä ole paras meriitti. Nimittäin jos riistaa voisi leimata luomuksi, ansaitsisivat Siperian porot kyseisen merkin. Niillä on maata laidunnettavanaan ja ravintonaan tarpeeksi jäkälää, jota Suomessa ei tahdo riittää. Sen takia suomalaisia poroja joudutaan ruokkimaan heinällä, joka taas ei ole poroille luontaista ravintoa ja tämä vaikuttaa myös lihan maukkauteen. 2) mitä pidempään annat padan muhia, sitä parempi. Käristystä ei nimittäin pysty ylikypsentämään. Lihaa olisi kuitenkin hyvä hauduttaa ainakin pari tuntia, mutta se mehevöityy entisestään jokaisesta extraminuutista eli mitään kiirettä ei kannata pitää - päinvastoin: varaa aikaa ja pientä ruoanlaittosnackia, ettei kiljuva nälkä iske kesken kaiken. 3) kun maustat, mieti mitä jänkhällä on saatavilla. Valkosipuli ja laakerinlehti eivät kuulemma kuulu käristykseen: "Porossa on aivan tarpeeksi makua, kun sitä vain suolalla ja pippurilla korostaa", sanoo äiti. Mutta minä se vain en onnistunut tekemään muuta, kuin ei-minkäänmakuista käristystä. Sitten erään kerran, epätoivon riepomana, menin lorauttamaan pataan vähä soijaa - ja avot! Se oli juuri se, mitä käristykseni oli kaivannut ja heitin lappalaisen perinteikkyyden roskiin hyvällä omallatunnolla. Turha sitä on keskellä kaupunkia pihtailla mausteiden kanssa.

Poronkäristys alá Viivi

1 kg poronkäristystä
3 dl vettä (tai niin, että käristys nippa nappa peittyy)
voita
suolaa
5-10 kpl kokonaisia maustepippureita
3 rkl soijaa

Käristä jäisiä porolastuja pienissä erissä kuumalla pannulla runsaassa voissa. Pidä huoli, että pannu on koko ajan tarpeeksi kuuma, ettei liha ala keittymään sulaessaan. Kaada käristetyt lihat pataan, lisää muutama dl vettä (tai niin, että lihat nippa nappa peittyvät) ja laita porisemaan liedelle miedolla lämmöllä. Heitä mukaan kourallinen maustepippureita, reilut rouhaisut suolaa ja muutama ruokalusikallinen soijaa. Anna padan hymyillä parin-kolmen tunnin ajan, mutta muista maistella, miten liemi kehittyy. Tarjoile poronkäristys voisen puikulaperunamuusin, puolukkahillon ja suolakurkkujen kera. 

0 kommenttia:

Lähetä kommentti