Pariisin nähtävyydet linssin läpi

Aurinkoinen Pariisi - ei sen parempaa paikkaa viikonlopun viettoon olekaan. 

Seinen rinnalla kaupungissa virtaa shampanja, eikä Pinot Noiriakaan kaukaa tarvitse etsiä. 

Ankka on aina mehevää, croissant lehteilevää ja macaronit taltuttavat pahimmankin makeannälän.

Täälä ihmisen on hyvä olla.

When London was calling

En ikinä haluaisi asua Lontoossa. Pidennetyn viikonlopun kohteeksi se on kuitenkin täydellinen.
Teimme sinne J:n kanssa juuri todella ihanan reissun.

Odotin matkaa ihan täpinöissäni enkä ainoastaan siksi, että perjantai-maanantai vapaasta muodostui mun koko kesäni ainoa kunnon loma. Sen lisäksi, että sää hyvin epäenglantilaisesti suosi meitä koko pitkän viikonlopun ajan, nautin siitä, että olimme J:n kanssa molemmin jo aikaisemmin käyneet Lontoossa, eikä meidän siksi tarvinnut täyttää päiviä jonottamalla must-nähtävyyksille vaan pystyimme vain nauttimaan kaupungista.

Majoituimme ihan Lontoon ytimessä, vain muutaman sadan metrin päässä Piccadilly Circukselta, St. James Parkin kupeessa. Kuljimme pienen puiston läpi moni kerroin suunnatessamme kaupungille - käytännössä siis metrolle. Lontoossa se on ehdottomasti paras tapa liikkua paikasta toiseen. Kannattaa kuitenkin heti ottaa käyttöön Oyster card. Se tulee reilusti yksittäisiä paperilippuja halvemmaksi. Me kiinnitimme tähän huomiota vasta kolmantena päivänä eikä siinä konkurssissa auttanut enää edes Oyster card. :D

Vaikka Lontoon symbolisimmat nähtävyydet olisi katsastanut useammankin kerran, oluen nauttiminen auringossa niitä ihaillen on aina yhtä mukavaa. Oma ehdoton suosikkini on Tower Bridge: sen jykevä siluetti Thamesin yllä uhkuu historian ylpeyttä ja 1800-luvun lopun kuninkaallista voimaa.

Tower Bridgen suunnittelun lähtökohtana käytetty Tower of London oli jäänyt meiltä molemmilta kiertämättä aiemmin Lontoossa vieraillessamme. Mua on aina suunnattomasti kiehtonut keskiajan Lontoon ja Netflix-maratonit The White Queenia sekä Tudorsia ovat nostaneet mun kiinnostukseni lähes hypen tasolle. Sarjojen innoittamana oon tutkinut Edvard IV aikaa ja lukenut paljon myös Henry VIII:n vaimoista sekä Elizabeth I:stä. Siksi oli vavisuttavaa nähdä esim. Traitors' Gate, jonka kautta Toweriin on saapunut vangittuna mm. Henry VIII:n toinen vaimo ja Elizabeth I:n äiti, kuningatar Anne Boleyn.

 

Lauantai-illan vietimme teatterin penkeissä. The Lion King -musikaali on pyörinyt Lontoossa ja maailmalla jo vuosia, mutta en vain ollut onnistunut sitä missään näkemään. Siitä huolimatta, että Leijona kuningas on mun ehdoton suosikkini Disneyn piirretyistä ja Elton Johnin sävellykset musta suorastaan legendaarisia. Siksi tiesin musiikin saavan mussa varmasti väristyksiä aikaan, mutten osannut odottaa niin upeaa puvustusta ja koreografiaa, joka matki onnistuneesti eläinten liikehdintää. Väliajalla selvisi, ettei J-rukka ollut koskaan nähnyt piirrettyä versiota ja oli sen vuoksi vähän ulapalla musikaalin tapahtumista. Latasin samana iltana Leijona kuninkaan Padiin ja asia korjattiin jo paluulennolla kotiin, kun 32-vuotias J sai kokea yhden Disneyn tunteisiinvetoavimmista klassikoista ensimmäisen kerran. ;D

Lontoossa ehdottomasti kokemisen arvoista ovat sen eri kaupunginosat. Sunnuntaina metroilimme Notting Hilliin päiväkävelylle. Kaduilla saattoi aistia niin sanotun vanhan rahan läsnäolon ja paikoittain jopa tuntea matkustavansa ajassa 1900-luvun alkuun. Puistonpenkillä rentoutumisen jälkeen suuntasimme iltapäiväteelle The Athenaeum-hotelliin. Skonssit kunnon kermalla ovat parasta mitä Englannissa tiedän.

Hurmaavan traditionaalinen afternoon tea kuuluu mulla kategoriaan "ei saa Suomessa" ja pidimme tätä koko viikonlopun ohjenuoranamme mahan kurniessa. Nautimme heti perjantaina uskomattoman lounaan Gordon Ramsayn ravintolassa Chelseassa. Kokemus ansaitsee ehdottomasti enemmän palstatilaa eli laitan kuvia ja hehkutusta tulemaan myöhemmin ihan omana postauksenaan. Kolmen Michelinin lisäksi poikkesimme opiskelukaverini suosituksesta nameille dim sumeille Ping pong -ketjun ravintolaan Southbankissa. J:n Lontoossa asuva serkku taas vei meidät syömään Polpo-nimiseen rentoon tapaspaikkaan Covent Gardenissa. Myös tämä kohde näytti ketjuuntuneen ympäri Lontoota kourallisen ravintolan voimin. Molempia voin lämpimästi suositella. Hintataso tosin yllätti mut ihan koko Lontoossa. En ollut osannut edes kuvitella miten kallis kaupunki se voi olla ja euron huono kurssi puntaan nähden teki vielä osaltaan hallaa kukkarolle.

Lontoossa on ihan liikaa nähtävää ja vaikka siellä kävisi miten usein, ei muutamassa päivässä ehdi kuin raapaista pintaan. Vaikka meillä J:n kanssa oli todella suloinen, rentouttava ja tavallaan hienostunut loma, Lontoo sopii kohteena ennemmin äitilleni ja mulle. Kenties kuulen taas keväällä kaupungin kutsuvan, sillä meillä on jo pitkään ollut suunnitelmissa tyttöjen reissu Lontoon monipuolisiin museoihin keskittyen. ;>

Yours sincerely, 

V + J

Must-see in Dublin: Vanha Jamesonin tislaamo

Perjantaiaamupäivästä suuntasimme tanakan Irish breakfastin jälkeen Jamesonin vanhalle tislaamolle. Olin yrittänyt buukata lippuja netistä, mutta palvelu tarjosi sitä mahdollisuutta vain min. 15 hengen ryhmille. Paikan päällä sain meille paikat klo 12.30 alkavalle kierrokselle ja näytti siltä, että hajapaikkoja löytyi vielä kaikkiin iltapäivän esittelyihin, jotka starttasivat puolen tunnin välein aamukymmenestä alkaen. Vajaan tunnin kestäneen opastuksen päätteeksi huomasimme kuitenkin, että loppupäivän kierrokset ainakin klo neljään asti olivat loppuun myytyjä. Tässäkään tapauksessa ei siis ollut varhaisesta aktivoitumisesta haittaa.

Olimme paikalla puolisen tuntia etukäteen ja jouduimme Guinness-tuopillisen verran odottamaan omaa vuoroamme, mutta auringon paisteessa se ei todellakaan haitannut. Kierros itsessään oli informatiivinen ja hyvin toteutettu, vaikka Aragornia muistuttava pitkätukkainen oppaamme olikin kyllätyneen rutinoitunut työhönsä. Myös aikuisten lipun 15 euron hinta oli musta huokea, kun siihen esittelyn lisäksi kuului kolmen viskin tasting ja kesäinen Jameson-drinkki. Vanhan tislaamon alue oli kokonaisuudessaankin todella viihtyisä ja tyylikkäästi kunnostettu.

Seinällä John Jameson vaimoineen

Luin netistä, että Guinnessin makasiini saattaa pahimmillaan olla todella ruuhkainen eikä välttämättä edes kaiken hehkutuksensa arvoinen - varsinkaan, jos on kokenutkin painimokävijä. Tämän infon perusteella päätimme olla menemättä, koska yhteensä meillä oli J:n kanssa sekä Heinekenin, että Carlsbergin tehtaat koettuna. Vanhan tehtaan ylihinnoitellun sky barin sijaan, joimme sen päivän fiilistely-Guinnessimme Temple Barissa. Reissun aikana ehdimme mustan tuopin osalta koluta aika myös O'Connell Streetin pubit. 

Jamesonin vanhasta tislaamosta mulla ei ole nähtävyytenä muuta kuin hyvää sanottavaa: kierros on kaikin puolin mielenkiintoinen, vaikkei olisikaan suuri viskin ystävä ja hintaan kuuluva drinkki maistuu myös ihan puhdasta Jamesonia yskivälle. Satuimme juomaan paikan päällä myös reissun parhaimmat Irish coffeet.