torstai 30. huhtikuuta 2015

Tyttöjen ilta

Sain viime viikolla äitin tänne Laruun seuraksi, kun jäin J:n työreissuleskeksi - mutta kun me tytöt päästiin vauhtiin niin miesten puuttuminen ei haitannut yhtään! Äiti on mun paras ystäväni ja läsnä mun elämässäni välillä jopa niin vahvast, että J valittaa meidän suhteessamme olevan kahden sijasta kolme ihmistä. Paljoakaan sellaista ei pääse tapahtumaan, mistä en äitille raportoisi.

Äitiltä olen oppinut rakkauden ruokaan. Yhdessä tykkäämme sekä kokeilla uutta, että loihtia hyväksi toteamiamme klassikoita. Torstai-illan menuun kuuluivat sauna ja sinisimpukat sekä viiniä. Paljon.
Merimiehen Matkamiehen vaimon sinisimpukat

1 sipuli
3-5 valkosipulinkynttä
oliiviöljyä
merisuolaa
1-2 dl kuivaa valkoviiniä (Chardonnay)
1 kg sinisimpukoita
25-50 g voita
1-2 dl kermaa

Kuullota laakeassa kattilassa öljyssä silputtu sipuli ja murskatut valkosipulit. Mausta merisuolalla. Lisää valkoviini ja kiehauta. Lisää pestyt simpukat ja keitä niin kauan, että kuoret aukeavat. Siirrä simpukat tarjoiluastiaan ja lisää kattilaan voita ja kermaa ja anna kiehahtaa kokoon. Sen jälkeen kaada liemi simpukoiden päälle ja tarjoile rapean maalaisleivän kanssa.

lauantai 25. huhtikuuta 2015

Juuressa tiedetään miltä Suomi maistuu

Turusta Laruun muuttoni jälkeen oon etsiskellyt itselleni kantapaikkaa - eräänlaista Helsingin Kaskista. Nyt luulen vihdoin löytäneeni sellaisen. Juuressa on kaikki ainekset kohdillaan sekä ruuassa ja juomassa, että miljöössä ja palvelussa: raaka-aineet tulevat läheltä; maut ovat puhtaita; salissa on rento tunnelma ja ammattitaitoinen henkilökunta saa asiakkaat viihtymään - tai meistä äitin ja isän kanssa ainakin tuntui kuin olisimme syöneet omassa olohuoneessa.
Martinien äärellä päädyimme valitsemaan keittiön kuuden sapaksen eli suomalaisen tapaksen lajitelman, joka kustansi 13 €/hlö. Päätimme katsoa alkupalat ensin ja tilata mahdolliset pääruuat vasta vähän myöhemmin, sillä Itamaen sushibuffa oli ollut aiottua raskaampi lounas. 
Keittiön tervehdys
Maakellarin taimenta, piparjuurta ja kaalia
Kehrättyä tuorejuustoa kyytönmaidosta, tilliä ja porkkanaa
Kylmäsavuhaukea "soppa"
Herkkusienimuffinssi, keltuaista ja kuttugoudaa
Mustalla lautasella Hämeenkosken kyyttöä, puolukkaa ja "ruskea kastike"
Suolalihaa hevosesta ja juttuja sipulista
Olimme ihan tyytyväisiä, että maltoimme tilaustemme kanssa, sillä niin huikea oli alkupalalajitelma, että vatsojamme pidellen jatkoimme tilaten vain yhdet pää- ja jälkiruoka-annokset kolmeen nuppiin jaettavaksi. Eikä tarvinnut pettyä. Päivän annokset jatkoivat herkullisen reilun ruuan teemaa. 
2 x hevosta
Suklaata, mustaherukkaa ja vaniljaa

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

Vaalipäivä

Nyt on aika. Nimittäin äänestää.

Yleensä itse oon tavannut käydä äänestämässä ennakkoon. Koen sen vaalipäivää vaivattomammaksi tavaksi hoitaa kansalaisen oikeuteni - tai velvollisuuteni: miten sen kukin sitten tulkitseekaan. Tänä vuonna oon kuitenkin vaan venyttänyt äänestämään menemistä. Tunnen kouraisevaa epävarmuutta: mikään eikä kukaan tunnu oikealta. Ja vaikka oman ajatusmaailman jakava ehdokas löytyisikin niin sitten kirotut vaalipiirit rajoittavat valintaa! Ne ovat oikea muinaisjäänne paikallispolitiikan kukoistuskausista. Varsinkin tällaisina aikoina, kun koko maan koetaan olevan pulassa ja veturin hiiliä lapiomaan tarvitaan nokea pelkäämätön porukka, suomalaisilla pitäisi olla vapaus äänestää ihan ketä haluavat. Vaalipiirirajojen rikkominen saattaisi hajauttaa äänestämistä ja mahdollistaa myös uusien vähemmän tunnettujen ehdokkaiden läpipääsyn. Tai sitten se vain varmistaisi Suomen kansan suosikille, Keskustalle, ikuisen paikan hallituksessa. Lopputulos olisi kuitenkin katsomisen arvoinen.

Helsingin vaalipiirin aidoissa se nyt kuitenkin on laidunnettava. Onneksi mulla sentään on iltakahdeksaan asti aikaa päättää, kelle annan ääneni. Oon aikaisemmin aina suhtautunut politiikkaan nuoren ihmisen ehdottomuuden sävyttämällä intohimolla. Tällä kierroksella mua on kuitenkin vain ärsyttänyt jokaisen puolueen kohuaminen Suomen pelastamisesta ja ehdokkaiden sanaton itsetyrkytys, jolla ei ison kuvan kannalta ole mitään merkitystä. Ehdokkaiden taito puhua paljon sanomatta mitään on kyllä tänä vuonna hiottu äärimmilleen. Kaikki hyssyttelevät ja eri puolueilla ei tunnu olevan enää mitään merkitystä: pelkästään se, että Kokoomus ja SDP mahtuivat menneellä kaudella samaan hallitukseen, on todiste siitä.

Perheyritystausta ja opiskelupaikka Turun Kauppiksessa ovat aika selkeitä suuntaviivoja siitä, mihin päin mä oon kallellani: Kokoomus on aina ollut mun puolueeni - tähän asti. En tunnista itsessäni hienostososialistisia piirteitä, joita hallitusyhteistyö SDP:n kanssa nosti Kokoomuksessa esiin. Vaikka mulla on yhä sininen jäsenyys, tunnen olevani puolueeton. Ehkä annan Kokoomukselle vielä mahdollisuuden ja maksan parikymppiä vuoden vaihteessa, mutta se vaatii kyllä syksyn aikana puolueen munien kasvattamista takaisin.

Mä päätin etten ala nyt linjaamaan, mihin mä uskon vaan välitän tärkeämpää viestiä ihan kaikille mielipiteestä riippumatta: äänestäkää! Vaikken todennäköisesti näissä eduskuntavaaleissa löydä mun perfect matchia, oon yhdessä asiassa yleisen totuuden ja monen ehdokkaan kanssa samaa mieltä: ne ihmiset, jotka maan ongelmat ovat luoneet, eivät niitä ratkaise. Lainaus on suoraa Lauri Katteluksen pamfletista. Linjaamattomuuspäätöksen lisäksi vannoin, etten tällä kertaa sortuisi puhumaan nimillä, mutta lause oli niin osuva, ettei asiaa paremmin voisi sanoa ja koulussa oon oppinut, että lähdemerkinnät pitää olla kunnossa. Homma on kuitenkin juuri niin, että eduskuntaan tarvitaan sukupolvenvaihdos, mutta ongelma on, etteivät nuoret äänestä aktiivisesti ja maakunnan +50-vuotias paikallisvaikuttaja tuskin luottaa äänensä vertaa +/- 30 ehdokkaaseen. Vaikka syytä olisi: nuorissa on tulevaisuus ja nuorissa ehdokkaissa tarmo ja uudet ratkaisut. Sen verran oon sentään äänestyspäätöksenteossa päässyt eteenpäin, että aion tukea yrittäjyyttä ymmärtävää nuorta ja välttää visusti istuvia ehdokkaita.

Täytyy vain toivoa, että Suomen vaalipiirisysteemi jossain vaiheessa murenee ja kansa saa valtiotason asioista äänestäessään rajattoman valinnan vapauden. Sitä odotellessa, etenkin nuoret, äänestäkää omasta vaalipiiristänne edes sitä ajatuksiltaan lähimmäksi osuvaa. Mun mielestä äänestämättä jättäminen on tyhmän ihmisen merkki, mutta ei se tyhjäkään lipuke sen parempi ole.

torstai 16. huhtikuuta 2015

Roomalainen Turussa: Osteria Ovo

Kävin eilen mutkan Turussa ja testasin samalla vastikää auenneen Osteria Ovon lounaan. Sekä palvelu, että ruoka kärsivät vielä alkukankeudesta: parmesania ja suolaa oli livahtanut alikypsiin annoksiin mun makuuni liikaa. Olimme ystäväni kanssa kuitenkin sitä mieltä, että risoton kohdalla kahdesta pahasta alikypsyys on puuromaista ylikypsyyttä parempi. Hänen annoksessaan oli kuitenkin maku kohdillaan ja parsaa riittävästi. Mä taas löysin omasta pastastani vain kourallisen karelle paistettuja pekoninpaloja.

Itse ruoan takeltelua korjasi miljöön moderni roomalaistouch: nuorekkaasti korutonta, mutta niin italialaista. Ihastuttava vihreä Vespa tervehtii tulijaa kunniapaikalla. Viinilaseista kootut kattokruunut olivat nekin pikantti yksityiskohta.

Lounas harvoin kertoo edes osatotuutta ravintolan potentiaalista, minkä johdosta annan Ovolle vielä toisen mahdollisuuden ja käyn kokeilemassa myös à la carten. Lopullinen tuomioni astukoon voimaan vasta sen jälkeen. ;]

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Makeja, nigirejä ja viintä: sushibar&wine kantisilta

Tyhjänpäiväisestä puhelimen selaamisesta kesken luennon oli kerrankin hyötyä: onnistuin nappaamaan paikan kahdelle sushibar+winen kantisiltaan Korjaamolla. Tarjolla oli nopeimmille tapahtumaan ilmoittautuneille keväisen makuinen sushibuffa, viiniä ja todella hyvää musiikkia. Mun mielestäni tiistai-iltaa voisi useamminkin viettää yhtä hyvissä tunnelmissa!

maanantai 13. huhtikuuta 2015

Iso pieni Lissabon

Portugalin pääkaupunki oli uusi tuttavuus sekä J:lle, että mulle. Meillä ei kummallakaan ollut ennalta juurikaan käsityksiä Lissabonin koosta saatikka nähtävyyksistä tai kulttuurista. Googlettelun perusteella selvisi, että kaupungissa asuu noin 550 000 ihmistä, mutta pinta-alaltaan se on vain 84 km². Esim. Helsingissä asuu 620 000 ihmistä 215 km² alueella. Lissabon on siis todella pieneen tilaan ja niin sanotusti moneen kerrokseen ahdettu kalastajakylämäinen metropoli. Se kuitenkin hurmasi mut heti.

Jouduin tosin kokemaan korkeanpaikankammon kauhuja Vasco da Gaman sillalla Lissabonin pohjoispuolella. Vuonna 1998 valmistunut silta ylittää Tajo-joen 150 metrin korkeudessa ja on 17 kilometrin pituudellaan Euroopan pisin silta. Vielä, kun sinnikäs sade saatteli meidät perille lentokentän vuokra-autopalautukseen asti, saatiin sillalla ajamiseen ei-toivottua lisäjännitystä.

Meillä ei ollut mitään hajua taksimatkan kalleudesta kentältä keskustaan, joten tulimme lopulta metrolla. Keskiviikkoaamuna kuitenkin totesimme, että Lissabonissa lentokenttä-keskusta -välille kannattaa ennemmin valita 15 minuutin taksi (erittäin) edullisella vajaalla 20 eurolla, kuin ruuhkainen 45 minuutin metro.

Sade kaupungissa jatkui koko illan, joten jätimme suosiolla kaupungin tutkimisen seuraavaan päivään ja tilasimme elämäni ensimmäisen room service -illallisen ja laitoimme leffan pyörimään. Koska reissun ensimmäinen majoitus oli meille todella edullinen, olimme päättäneet satsata Lissabonin hotelliin ja yövyimme Sofitelissa, joka sijaitsi viehättävällä ja rauhallisella puistokadunpätkällä Avenidassa. Usein unohtaa, että palvelu ns. paremmissa hotelleissa on oikeasti niin loistavaa, että siitä mielellään maksaa vähän extraa: kaikki ovat aidosti ystävällisiä ja kohteliaita; huoneissa on tuoreita kukkia ja ne on siivottu jopa alleirjoittaneen pedantikon standardeilla tip top; iltaisin henkilökunta käy avaamassa sängyt niin, ettei itse tarvitse taistella päiväpeitteen ja koristetyynyjen kanssa. ;D Sängyn pohjalla parsarisotto oli hyvää, Exodus: Gods and Kings ei.

Tiistai valkeni pilvisenä, mutta paljon odottamaamme lämpimämpänä. Aamupalan runsaan hedelmätarjonnan ja sympaattisen pöytiintarjoillun scrabbled eggsin jälkeen suuntasimme huolettoman päämäärättömästi kaupungille.
Kuljimme koko päivän sinne tänne, pitkin poikin, ylös alas, Lissabonia ja sen katuja: nautimme kuulaasta auringosta Terreiro do Paçon rantakivetyksillä, joille baarina toimiva pikku paatti tarjoili Somersbytäkin; söimme Lissabonin parhaat pizzat satama-alueella sijaitsevassa Casanovassa; vierailimme Pyhän Jorgen linnan juurella; joimme Sangriaa ja söimme gelatoa katusoittajien viihdyttäminä sekä shoppailimme. Ainakin Lissabonin keskusta osoittautui todella siistiksi ja idylliseksi ja henki yllättävän vahvaa eurooppalaisuutta. 1,5 päivän aikana raapaisimme kuitenkin vain pintaa, mutta sellainen fiilis jäi, että mielelläni palaan Portugalin pääkaupunkiin vielä uudelleen.
Illalla nautimme hotellin baarissa valkoista portviiniä aperitiiviksi - maassa maan tavalla. Olin pyytänyt respaa varaamaan meille pöydän Tagidesta, jota suositeltiin sekä TripAdvisorissa, että Michelin Guidessa. Lisäksi ravintolaa kehuttiin monessa lähteessä netissä (The Guardian, Elite Traveler, Lonely Planet..) ja odotukseni olivat korkealla. Ehkä me J:n kanssa ollaan koettu liian hyviä ruokaelämyksiä muualla, koska meitä paikassa ei sysäyttänyt muu, kuin upea näköala. Se ei kuitenkaan tehnyt hinnalla pilatusta keskinkertaisesta ruoasta fine diningia: makeahko avokadojäätelö ja raputomaatticonfit olivat erikseen hyviä, mutta eivät yhdessä toimineet alkuunkaan. Mun pääruokapastani oli vetinen ja J:n medium plussana toivottu pihvi lähempänä raakaa kuin hyvin paistettua. Jälleen ravintola, jonka tähtiä täytyy TripAdvisorissa käydä hieman tiputtamassa.
Rapu-tomaatticonfitia ja avokadojäätelöä
Linguini Nero & sisäfilepihvi
Varhain keskiviikkona koitti kotimatka. Reissusta tuliaisena toin pullon paikallista valkoviiniä ja sitkeän flunssan: yskin nyt jo viidettä päivää. Miten lomalta paluu voikin aina olla näin kurjaa? :D Onneksi jo reilun kuukauden päästä häämöttää seuraava matka! 

torstai 9. huhtikuuta 2015

Pääsiäinen Portugalissa

Lensimme J:n kanssa kiirastorstaina klo 7.30 pyhien viettoon Portugaliin. Pomppu Frankfurtin kautta ei haitannut yhtään: neljän tunnin odotus kului Weizeneilla ja thai-ruolla. Perillä Lissabonissa meitä odotti lähes bränikkä vuokra-Mini. J oli tietysti alkuun pettynyt mallin tehottomuuteen ja merkin tyttömäisyyteen, mutta huomasi lopulta Cooperin näppäryyden ja oltiin myöhemmin molemmat sitä mieltä, ettei parempaa autoa oltaisi voitu saada. Eihän näin päheetä peliä mitenkään voi vastustaa:

Lentokentältä startatessamme muistimme jälleen, miksi olisi hyvä ennalta tsekata suuntimaa haluttuun määränpäähän tai edes sinne päin: navi ei ensimmäiseen 15 minuuttiin löytänyt satelliitteja eikä myöhemmin hotellin osoitettakaan; puhelimeen ilmestyi vähän väliä "Ei verkkoa" joten senkin karttapalvelut olivat meidän ulottumattomissa. Kolmen samassa liikenneympyrässä tehdyn kunniakierroksen jälkeen ajomatka motaria Algarveen kesti lopulta kolmisen tuntia.

Perille päästyämme olimme reissanneet kotiovelta Porchesiin 17 tuntia. Sillä saldolla pääsisi jo Aasiankin kaukokohteisiin! Olo oli sen mukainen, että ajattelimme syödä vain nopean illallisen hotellin ravintolassa ja kaatua sitten sänkyyn. Majoituimme Pestana-ketjun Beach Resortissa, josta saimme oikein kivan ja erittäin kohtuuhintaisen huoneen vanhempieni membershipin ansiosta. Vaikka sesonkiin oli vielä aikaa, hotelli oli yllättävän täynnä ja pöytään istuttuamme selvisi, ettei ala cartea tarjoilla. Ainoa vaihtoehto oli illallisbuffet, jonka hätäratkaisuna päätimme kuitenkin ottaa. No - 30 euroa oli näin jälkikäteen ajateltuna aika paljon salaatista, joka oli ainoaa oikeasti syömäkelpoista ruokaa rasvassa lilluvien kanafileiden ja mauttomien jälkkärikakkujen joukossa. Tarjonta oli juuri sitä, mitä hotellit varaavat pakettimatkojen lapsiperheille, mutta saimmepa syödäksemme ja pitkien unien jälkeen J:n parvekkeelle tarjoilema aamupala Atlantin äärellä ei ollut ollenkaan huono aloitus lomalle: 
Säätiedostusten mukaan lauantai tulisi olemaan pilvettömin ja lämpimin, joten päätimme säästää sen löhöilylle altaalla ja hypätä heti ensimmäisenä päivänämme kohteessa takaisin Minin rattiin ja suunnata Euroopan lounaisimpaan pisteeseen: Cabo de São Vicenten niemelle, josta maisemat hyväilivät Portugalin kallioista rantaviivaa. 
Matkalla pistäydyimme myös Lagosin satama-alueella drinkeillä ja söimme todella hyvän myöhäisen lounaan TripAdvisorista bongaamassamme Portofino'sissa. 
Salmon Linguine
Penne al Forno
Illaksi haimme läheisestä marketista pullon paikallista punaviiniä ja istuimme iltaa omalla terassilla. J, jos kuka tietää, että rentouttava loma ansaitsee hyvän kirjan ja välillä Dan Brown vei matkaseurani niin menneessään, ettei kilistelykaveria Santa Valhalle tahtonut löytyä. Oma yritykseni Cecelia Ahernin kanssa vaihtui ensin Imageihin ja lopulta Instagramiin - koukuttavuus on viihtymisen kannalta oleellisinta. 

Vaikka mä en normaalisti ole yhtään auringonpalvojatyyppiä, pyhitimme silti lauantain ensin hotellin altaalle ja sen jälkeen automatkan päässä olevalle kallioiden reunustamalle Praia da Marinhalle, joka olikin varsin upea ranta. Merivesi tosin oli vielä niin kylmää, ettei uimaan uskaltanut ja aallot ylsivät voimissaan välillä todella pitkälle hiekalle. 
Lounastimme läheisen Carvoeiron kaupungin O Pescador Benagilissa, jonka senkin bongasimme reissulla kovassa käytössä olleesta TripAdvisorista. Siellä testasimme portugalilaisen perinneruoan: Cataplanan. Vaalean kalan ja merenelävien (rapujen ja simpukoiden) tomaattiliemi olisi meistä kaivannut pidempää haudutusta ja lisää makua - siksi alkutapaksissa leivän kaverina tarjoiltu tonnikalamömmö vei kyllä koko dinnerin voiton. 
Illalla nousimme aperitiiveille viereisen kallion päällä seisovaan baariin. Aperol Spritzien jälkeen teimme jälleen TripAdvisorin avustuksella koko reissun herkullisimman ravintolalöydön: vain muutaman sadan metrin päästä hotellilta sijaitsi Belmondo. Paikka osoittautua oletettua fiinimmäksi, mutta ruoka oli ravintolan fine dining -elkeistä ja tunnelmallisesta live-musiikista huolimatta reilua ja hyvää: mä söin ehdottomasti Top 5 parhaan pastan, jossa kaikki maut tulivat hyvin esiin, pasta oli irtonaista eikä lillunut öljyssä. J taas nautti jälkkäriksi täydellisen pehmeän vanilijaisen pannacotan.
Loman kylmimmän päivän eli sunnuntain varasimme alusta asti golfille. Mä en (ainakaan vielä) pelaa, joten J otti auton, että saataisiin munkin aikani kulumaa. ;] Kiersimme Vale da Pintan, minkä jälkeen olin aivan jäässä! Kaavailtu tutustuminen Portimaoon jäi siksi välistä ja kiirehdimme vain hotellille kuumaan suihkuun. Suunnitelmien muutoksesta kärsinyt illallinen kadun varsilla mainostetussa Vila de Italiassa ei kotikutoisuudessaan jäänyt täällä mainitsemisen arvoiseksi, mutta TripAdvisoriin taidan ravintolan keskiarvoa hieman käydä tiputtamassa - 38 arvion 4,5 tähteä on paikalle ihan liikaa. 
Maanantain aurinko oli vielä sunnuntaitakin tiiviimpien pilvien takana, joten ei oikeastaan harmittanut lähteä kohti pohjoista ja paria päivää Lissabonissa. Onneksi pidimme katon visusti kiinni, sillä todistimme matkalla jopa muutaman sadepisaran. Kaupunkilomaksi muuttuneesta irtiotosta lisää seuraavassa postauksessa!