Suomi - mikä tässä mättää?

Sattuneesta syystä olen viime aikoina istunut vähemmän ratin takana, mutta sitäkin enemmän Überin etupenkillä - nimenomaan edessä, koska takana istuminen (kuten taksissa) on liian epäilyttävää. Varsinkin, jos kuski sattuu olemaan tummaihoinen. Paitsi, että tällaisissa tapauksissa epäilyttävää on myös etupenkillä istuva valkoihoinen. Värien kirjossa on jotain epämääräistä: musta ja valkoinen eivät voi olla harmonisesti vierivieressä. He eivät voi olla vain kavereita. Asetelma herättää poliisien mielenkiinnon ja he puuttuvat asiaan. Ja tämä siksi, että Suomessa Über on laiton. Toistan: laiton. Ja kyllähän minä sen olen tiennyt, mutta vasta jutellessani kuskien kanssa, ymmärsin, mitä se käytännössä tarkoittaa: rikossyytettä, sakkoja ja Überillä hankittujen tulojen menetystä valtiolle. Jälkimmäisin vetää minut melkein sanattomaksi.
Mutta vain melkein. Sen sijaan sormissa alkoi syyhyämään kannanotto. Vaikka niitä tosin jo löytyy aiheen puolesta ja vastaan, halusin huuta omankin ääneni kuuluviin.

Kysymys: Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Pidämme tieten tahtoen kiinni vuosikymmeniä vanhoista monopoleista ja uskomme, että kaikki se on vain omaksi parhaaksemme. Kansanterveyden kannalta punaviinipulloa ei voi ostaa samalta hyllyltä juuston kanssa. Kansan(mielen)terveyden (ja netto-varallisuuden) vuoksi rahapelitoiminta on hyvä pitää valtion käsissä. Puhumattakaan raide-liikenteestä. Tai tästä taksitoiminnasta. Kaikki uusi nähdään mahdollisuuden sijaan uhkana, ja on parempi harrata vastaan keinolla millä hyvänsä, kuin hypätä kehityksen vetämille kärryille. Sieltähän saattaa vaikka jossain vaiheessa pudota. Ennemmin ajamme tien sivuun ja pysähdymme. Pahinta kuitenkin on, että suurinta osaa Suomessa tämä toimintamalli ei tunnu edes haittaavan.

Tänä(kään) vuonna en itse päässyt Nordic Business Forumiin, mutta sain J:ltä hänen subjektiivisen tiivistelmänsä tapahtuman merkittävimmästä annista. Kuulemma Peter Diamandis oli todennut, ettei perustaisi firmaa maahan, joka tuomitsee Überin laittomaksi. Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä ja lausetta seuranneista aplodeista päätellen moni muukin. Ehkä tässä kaikessa taantumushakuisuudessa on sittenkin kyse vain mentaalisista kansantaudeistamme: motivoitumisongelmasta ja itseluottamuksen puutteesta? Olemme aikojen saatossa oppineet taidokkaasti kompensoimaan niitä mm. kunnian-himottomuudella, laiskuudella, selityksillä ja rajoituksilla. Meidän on helpompi sanoa, ettemme viitsi, kuin myöntää, että emme uskalla - emme uskalla astua mukavuusalueemme ulkopuolelle ja saada jotain aikaan.

Olin pari vuotta sitten kuuntelemassa pirskahtelevaa Linda Liukasta yrittäjyyden laitoksemme järjestämällä epävirallista yrittäjyyttä käsittelevällä kurssilla. Pieni, leveästi hymyilevä nainen, ei tahtonut millään malttaa istua punaisessa nojatuolissa luentosalin edessä. Hän ei vain osannut pysähtyä paikalleen. Lumouduin. Sellaista energialatausta ei Suomessa usein näe. Liukas täytti koko tilan. Tunsin hänen intonsa tarttuvan ihan jokaiseen huoneessaolijaan. Valtava inspiraatioaalto iski myös minuun. Tunsin olevani valmis kohtaamaan mitä tahansa - pelotta. Liukas vakuutti minut siitä, että mikä tahansa taito on opittavissa, jos vain jaksan harjoitella. Kaikki on mahdollista. Niin! Kuulitteko? Kaikki on mahdollista.

Suomalaiset: on alettava unelmoimaan isommin. Etenkin meidän nuorten. Valitettavasti nykyinen yliopistokoulutuksemme ei kuitenkaan tue sitä. Suomalainen Kauppis tappaa luovuuden - sanon sen kokemuksen syvällä rintaäänellä. Muista aloista en tiedä, mutta jaksan epäillä tilanteen olevan paljoakaan parempi. Opiskeluun on tietty kaava ja (vain) sitä noudattamalla on mahdollista valmistua. Erakko on korkeakoulumaailman menestyjä. Kurssit on suoritettava ja tentit läpäistävä - yksin. Tehtäviin odotetaan vastauksia - niitä, jotka luennoilla kerrottiin. Vuorovaikutus on yleensä minimoitu yhteen kirjalliseen ryhmätyöhön per kurssi. Joskus sen pääsee myös esittämään luentosalin edessä. Olen nelivuotisen yliopistourani aikana tehnyt yhden ryhmätentin. Voin kertoa, että se oli virkistävä kokemus.

Mutta meillä opiskelijoilla, jos keillä, on käsissämme muutoksen avaimet. Nuorilla ylipäätään on!
Maailma on vielä niin kesken, että kaikille löytyy tehtävää. Lopetetaan pelkääminen, hypätään takaisin kehityksen kelkan kyytiin, muutetaan vahvuutemme ammateiksemme ja ajatellaan suuremmin!

Yle: Yhdeksän syytä, miksi Suomi jäi muista jälkeen