keskiviikko 13. joulukuuta 2017

El Fant - brunssilla tyttöjen kesken

 
Voisiko joku ystävällisesti kertoa mulle, mihin tämä syksy katosi? Tästäkin maailmaa parantavasta brunssista on vierähtänyt jo aika tovi ja mitä vielä - tajusin juuri, että ensi viikolla on joulu!  No, jos ette enää tämän vuoden puolella ehdi niin menkää sitten ensi vuonna El Fantin sunnuntaibrunssille. Tärkeintä kuitenkin on, että menette. Koska El Fantin brunssi - se on aivan huikea. Ja huokea:

Hintaan 28 euroa pöytään kannetaan kaikki, mitä näet yllä olevissa kuvissa. Ensimmäinen setti sisältää aamiaismaisen kattauksen päivän smörrebrödeineen ja tuorepuuroineen, minkä jälkeen siirrytään varsinaisen brunssiosuuteen eli lounasmaiseen kokonaisuuteen mm. munakokkelia, lohta, paahdettuja artisokkia, perunasalaattia, vihreää salaattia, marinoituja sieniä... Kaikki todella hyvän ja hienostuneen makuisia! Koko komeuden kruunasi vielä tämä tuhti suklaakakku. Niin ja kahvia sai santsata! Voiko ihminen enää muuta toivoa? Ei minun mielestäni.

Eikä monen muunkaan, sillä El Fantin sunnuntaibrunssille on hyvä varata pöytä, ettei jää ilman paikkaa. Jos ei kuitenkaan heti tulevan sunnuntain brunssille mahdu, ei syytä huoleen: ravintola tarjoilee myös lauantaisin kevyempää brunssia hintaan 19 euroa ja arkena aamupalaa on saatavilla aina klo 8.30 eteenpäin.

0 kommenttia:

Lähetä kommentti