Yllätyimme paikan mutkattomuudesta: fiineys oli kaukana pienestä ja karuhkoksi jätetystä miljööstä. Eurooppalaiseen tyyliin avokeittiön baaritiskin ääreen oli varattu muutama paikka ilman varausta sisään poikkeaville yksittäisille ruokailijoille. Aaltopeltiseinien ja punaisen nahan yhdistelmää ei parhaalla tahdollaankaan voinut pitää viihtyisänä, mutta ruoka (ja sen hinta) puhui puolestaan.
Koska kova nälkä ei painanut meistä kumpaakaan, valitsimme menuista lyhyimmän eli neljän annoksen kokonaisuuden viineineen. Kaikki sen lautaselliset olivat ala carten ulkopuolelta, mikä ainakin tuntui takaavan raaka-aineiden tuoreuden. Oxin erikoisuus on 100 euron Never ending -menu, joka nimensä mukaisesti sisältää niin monta annosta, kuin asiakas jaksaa syödä. Konsepti kuulostaa kulinaristin taivaalta, mutta se vaatii ehdottomasti tyhjän vatsan - ellei jopa päivän tai parin paaston. Ja J:n seuraksi.
Loppulaskuun (101,50 €) suhteutettuna ruoka oli todella hyvää. Raaka-aineet ja maut olivat kohdillaan ja selvästi keittiöstö löyty mielikuvitusta niiden yhdistelemiseen: menun avannut makeaan taittava jogurttijäädyke oli raikas startti ruokailulle ja savuinen sinisimpukka-annos sai meidät melkein nuolemaan lautasemme. Asettelusta kuitenkin puuttui pikkutarkkuus ja tästä johtuen silmänilo värien kirjosta jäi varmasti hailakammaksi, kuin kokki oli tarkoittanut. Valitettavasti myös salin puolella tarjoilusta puuttui ilo ja into asiakaspalveluun. En voi sanoa, että olisimme saaneet huonoa palvelua, mutta tarjoilijan samaistuminen pöytäseurueen kemiaan vie ravintolakokemuksen aina elämyksellisemmälle tasolle. Paketin viineistä olisimme mielellämme myös kuulleet enemmän, kuin pelkän nimen ja valmistusvuoden.
Ruoka: 8 (esillepano kaipasi hiomista)
Tarjoilu: 7 (viineistä kuuli vain nimen ja rypäleen)
Miljöö: 6 (seinien merikonttihenki ei purrut)
0 kommenttia:
Lähetä kommentti