tiistai 26. heinäkuuta 2016

Helsingin parhaat burgerit

Tämä postaus on seissyt Luonnokset-boksissani työnimellä jo keväästä saakka.
Otsikon "Best burgers in town" julkaisemattomuus ei kuitenkaan johtunut siitä, etten olisi osannut valita - ravintoloiden rankkaaminen oli vaivattomin osa koko pakettia, sillä Herttoniemen ylpeyden, hypetetyn Treffipubin juustoburgerin sämpylä maistui pahvilta ja pihvi oli ylikypsän harmaa; Aleksi Herlevin Naughty Brgrin nimikkohampurilaisessa sämpylä taas pehmeni pullamössöksi ja annos oli muuten hyvää, mutta maku puuttui; Roslundin Teurastamon portilla makua ja täytettä oli kuitenkin jo vähän liikaa ja mehevä pihvi peittyi mm. suolakurkun alle.

Vaikka päätös oli helppo ja kuvatkin tuli muokattua Outlanderin lomassa, en saanut tekstiä aikaiseksi. Onneksi pieni viivästyminen ei kuitenkaan haitannut: aiheen ajankohtaisuus ei ole kadonnut minnekään. Päinvastoin: hampurilaisbuumi on tuntunut kesää kohden vain kuumenevan Suomen grillien mukana. Näiden burgereiden kanssa eivät silti pysty homemadetkaan kilpailemaan:
Pieni raatimme päätyi yksimielisesti siihen, että ehdottomasti Helsingin parhaat burgerit tarjoilee Friends & Brgrs Mikonkadulla. Sämpylä on tarpeeksi rouhea ja pitää pitansa kastikkeita vastaan; pihvi on juuri oikean kokoinen ja mukavan medium; myös täytteet ovat rehellisesti tuoreita ja rouskuvia. Erityismaininta tulee paikan omasta aiolista, joka on niin tuhtia ja hyvää, että siihen voidi dipata vaikka pelkkää sormea.

Onneksi myös muu maailma pääsee pian herkuttelemaan näillä annoksilla Kööpenhaminassa! Suomessa ketjuuntuvaan ravintolaan voi piipahtaa ainakin Tampereella, Pietarsaaressa ja Oulussa.

2 kommenttia:

  1. gastronautti26.7.2016 16.47

    Onpas aivoton raapustus. Hankalaa ymmärtää miten pikaruokahötön pystyy valitsemaan minkään ravintolabursan ylitse.

    Kuulemma parhaat wingsit saa KFC:stä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei kyllä ne parhaat wingsit löytyy Tampereelta. ;]

      En rinnastaisi Siipiweikkojen tarjontaa KFC:hen, kuten en linkittäisi Friends n Brgrsia ja McDonald'sia - pikaruokahöttöä tai ei, painii ensin mainittu vähän eri sarjassa. Kiitos kuitenkin kommentistasi. Vaikka makuasioista voi kiistellä, on se aina hankalaa.

      Poista