maanantai 12. joulukuuta 2016

Panang curry kanasta - pakkaspäivän pelastus

Kun ulkona kylmää, en tiedä mitään, mikä lämmittäisi niin, kuin mausteiden täyttämä keittiö. Useimmiten asiaani ajaa thaimaalainen ruoka.

Innostuimme muutama vuosi sitten ystäväpariskuntamme kauniimman puoliskon kanssa ostamaan miehillemme lahjaksi kokkikurssin thai-ruoan saloihin. Meistä se oli 30 vuotta kuukauden päässä toisistaan täyttäville kaveruksille sekä meille lahjanantajille hauskaa yhteistä tekemistä. Emme siis todellakaan olleet valmiita jättämään poikia päinsä keittiöön, vaan jokaiselle valikoitui yksi ruokalaji, jonka teki alusta loppuun ja vastasi kaikesta siihen liittyvästä palautteesta - jota porukkamme tuntien tuli enemmän suorasti, kuin epäsuorasti, hyvää ja vähemmän hyvää.

Ainakin vielä silloin Thay Papaya Catering tarjosi kurssia, jolla valitsimme annokset, joita halusimme testata ja kokkipariskunta tuli luoksemme kaikkien tarvittavien raaka-aineiden ja ruuanlaittovälineiden kanssa (lähtien kannettavasta kaasuliedestä ja riisikeittimestä) ja opasti meitä lähes kädestä pitäen pienten kevätkääryleiden rullaamisessa, won-tonien käärimisessä ja currien keittämisessä. Ruokien valmistuttua, he pakkasivat kimpsunsa ja kampsunsa ja kurvasivat pois alta, kun me istahdimme pöytään ja aloitimme illanvieton.

Olemme kurssin jälkeen samalla konkoonpanolla kerran tehneet koko satsin uudelleen, mutta ihan meidän perheen arkeenkin seuraava Panang currin resepti kanasta on jäänyt vahvasti elämään ja sitä tulee tehtyä parikin kertaa kuukaudessa. Ohjetta vilkaistessa ei nimittäin voisi uskoa, miten nopeasti se valmistuu!

Thaimaalainen Panang curry kanasta

n. 300 g maustamattomia kanan rintafileitä
3-5 tl (tai maun mukaa) Panang currytahnaa (tai muuta punaista currytahnaa)
1 pss (200-300 g) pakastettuja vihreitä papuja
pari Kaffirlimen lehteä
mieto chili
200 ml kookoskermaa
400 ml kookosmaitoa
ripaus sokeria
pari tl (tai maun mukaan) kalakastiketta
pari tl (tai maun mukaan) soijaa
Jasmiiniriisiä

Suikaloi kanan rintafileet. Sulata ja valuta pavut. Kuumenna wok-pannu (tai muu laakea pannu) ja lisää hieman rypsiöljyä. Lisää seuraavaksi currytahna ja odota tuoksujen leviämistä. Lisää sen jälkeen kanapalat, kookoskerma ja kookosmaito ja anna kanan kypsyä keittyen nesteessä. Lisää sitten pavut, sokeri ja kalakastike ja sekoita. Keitä riisi. Posta chilistä siemenet ja leikkaa se, sekä Kaffirlimen lehdet suikaleiksi ja lisää liemeen.

1 kommenttia:

  1. 1Xbet, Play Now For Racing and Slots | 1xbet
    1Xbet, Play Now For 공주 출장안마 Racing and 구리 출장샵 Slots · 1xbet, Play Now 군포 출장샵 For Racing and Slots. · 2xbet, Play 1xbet korean Now For Racing and Slots. · 3xbet, Play Now For Racing and Slots. · 4xbet, Play Now 강릉 출장안마 For

    VastaaPoista