Lontoo-vinkit tyttöjen reissulta

Siitä lähtien, kun täytin 15, olemme äitini kanssa joka syksy tehneet tyttöjen reissun johonkin Euroopan kaupunkiin. Välillä se on toteutunut äitini vierailuna vaihtokohteessani ja muutaman kerran työttöjen reissu on ollut yhdistettynä myös isäni työmatkaan. Lähes poikkeuksetta olemme kuitenkin toteuttaneet traditiotamme jo lähes 10 vuoden ajan.

Tänä syksynä kuulimme jälleen Lontoon kutsuvan ja varasimme Finnairin tarjouslennot Helsingistä Heathrow'hon ja takaisin. Kolmen kokonaisen päivän aikana kävelimme, söimme, oluilimme, söimme vähän lisää ja kävelimme taas. Niin ja käytiinhän me niitä hääpukujakin sovittamassa.. ;]

Windsor

St. George's Chapel & Windsor Castle

Windsor Castle

Kippis paikallisella paikallisessa.

Dim sums @ Ping pong

Dim sums @ Ping pong 

Huone palvelusväen portaikon päässä, please.

Matkalla Circle-linjalla.

Traditional English breakfast @ Aunt Muriel's

Paikallisen Ateneumin ovilla.

Traditional afternoon tea @ Brown's Hotel

Skonsseja, omnom! 

Britain's eldest door @ Westminster Abbey

Aperol Spritz, cheers!

Pizzette Bianca @ Polpo

Lähipubi.

Jännän äärellä, kieli keskellä suuta, rystyset valkoisina.

P.S. Viime kesän pariskuntareissun Lontoon kirkolle voit kurkata täältä. 

Ikimuistoinen lounas Gordonilla

Michelin. Yksi on aina hyvä. Varma valinta. Tavallista parempi. Kolme taas on uskomaton kokemus. Sellainen oli lounas Gordon Ramsayn lippulaivaravintolassa Royal Hospital Roadilla.

Pienen tytön suuri unelma täyttyi viime perjantaina, kun meidän Lontoon lomamme starttasi Restaurant Gordon Ramsayssä kolmen Michelin tähden voimin. Ihan debytantti en miehen piireissä kuitenkaan ollut: vuoden 2008 työttöjen reissulla illallistimme äitin kanssa Claridge's hotellin yhteydessä toimineessa Gordonin nimeä kantaneessa ravintolassa. Sen ovet kuitenkin suljettiin pari vuotta sitten. Muistan nuorempana ihmetelleeni annosten raaka-aineiden puhtautta ja mahtavia makuyhdistelmiä. Sittemmin oon päässyt syömään useammankin herkullisen fine dining -aterian ja odotin siksi jännityksellä uutta pistäytymistä Gordonin ruokittavaksi. Oliko aika kullannut muistot? Olinko vuosien saatossa oppinut syömään liian hyvin ja olisiko kolmen Michelinin lounas sittenkin pettymys?

 

Voin kertoa, ettei ollut. Pettymys siis. Ruoka oli ehdottomasti parhaimmasta päästä mun syömistäni lounaista. Ja muistakin aterioista. Raamatun paksuisesta mustakantisesta viinilistasta Head Sommelier Jan Konetzkin avustuksella valitsemamme saksalaisen Benderin Dajoar (Riesling) kantoi upeasti läpi koko menun. Mies selvästi osasi asiansa. Viinit oli jaoteltu alueittain ja sivuja listassa tosiaan riitti. Kellarin täytyy olla valtava. Ja mitäänhän ei myyty laseittain. 

Vuonna 2008 Claridge'sissa pääsimme äitin kanssa vilkaisemaan hotellissa olevaan viinikellariin. Luulen, että Royal Hospital Roadilla varasto on vielä sitäkin laajempi. Kellarin sijaan pääsimme J:n kanssa keittiön puolelle. Clare Smyth hymyili meille iloisesti ja kiroilematta johti keittiötä, joka näytti putipuhtaalta, vaikka siellä samanaikaisesti laitettiin kolmen tähden ruokaa.

Salin puolella häärivän kymmenpäisen henkilökunnan show nauratti välillä suomalaista. Head Sommelier ei erehtynyt koskaan kaatamaan viiniä lisää, sen hoiti avustava Sommelier, joka oli vastuussa myös viinin tuomisesta pöytään, sen avaamisesta asiakkaan edessä sekä maistamisesta ja maistattamisesta. Vessaan ei päässyt kertaakaan karkaamaan yksin - aina joku henkilökunnasta huomioi kohteliaalla "madamilla" ja johdatti naistenhuoneen ovelle. Sama homma vessasta pöytään palatessa. Poissaollessa joku tarjoilijoista oli ehtinyt käydä taittelemassa lautasliinan uudelleen ja sen sai heittää syliin kuin uutena. Hieman moinen hyysääminen tuntui suomalaisesta liialta, mutta ainakin palvelu pelasi. Henkilöstö osasi myös luoda ravintolaan rennon pönöttömän tunnelman: he olivat hymyileviä ja sopivan tuttavallisia. Aterimia ei ollut pöytään katettu kymmeniä vaan valinnan helpottamiseksi tuotiin ainoastaan kyseisen ruokalajin syöntiin tarvittavat välineet.

Päädyimme syömään valmiin kolmen lajin lounasmenun, johon kuuluivat myös niin kutsuttu keittiön tervehdys sekä jälkiruoan jälkeiset herkut. Annokset olivat kauniita ja kaikki mitä niiden teossa oli käytetty, maistui upeasti ikään kuin vuorotellen. Viimeisten makoisten yhteydessä tarjoiltu itsetehty suklaa oli kyllä kaiken huippu. Gordon siis säilytti paikkansa mun sydämessäni ja top 5 rankingin kakkosena. Täytyy nimittäin todeta, että Michelineistä, palvelusta ja ruuasta huolimatta, maailman paras ravintola löytyy mun mielestäni Turun Kaskenkadulta. Poikien erinomaisuus ei tähtiä kaipaa.

Keittiön tervehdys

Agnolotti with young peas, broad beans, mint, marjoram and sariette de banon

Buckwheat gnocchi with Caesar mushrooms and wild garlic capers

Roast poussin with girolles, wild asparagus, black garlic and "livers on toast"

Côte de porc with coco de Paimpol, Morteau sausage, grain mustard and apple

Strawberry custard tart with honey and lavender ice cream

Mint parfait with lime and rum granité, cocoa nibs

 

Mitä tämä lysti sitten maksoi? En osaa sanoa - naisten listaan ei ollut merkitty hintoja. :D No, kyllä mä laskua vilkaisin, kun se J:lle tuotiin, mutta en viitsi ääneen siitä puhua. Ravintolan sivuilta löytyy hieman osviittaa. En tiedä J:stä, mutta musta kokemus oli kaikkien kymppien (£) arvoinen.

When London was calling

En ikinä haluaisi asua Lontoossa. Pidennetyn viikonlopun kohteeksi se on kuitenkin täydellinen.
Teimme sinne J:n kanssa juuri todella ihanan reissun.

Odotin matkaa ihan täpinöissäni enkä ainoastaan siksi, että perjantai-maanantai vapaasta muodostui mun koko kesäni ainoa kunnon loma. Sen lisäksi, että sää hyvin epäenglantilaisesti suosi meitä koko pitkän viikonlopun ajan, nautin siitä, että olimme J:n kanssa molemmin jo aikaisemmin käyneet Lontoossa, eikä meidän siksi tarvinnut täyttää päiviä jonottamalla must-nähtävyyksille vaan pystyimme vain nauttimaan kaupungista.

Majoituimme ihan Lontoon ytimessä, vain muutaman sadan metrin päässä Piccadilly Circukselta, St. James Parkin kupeessa. Kuljimme pienen puiston läpi moni kerroin suunnatessamme kaupungille - käytännössä siis metrolle. Lontoossa se on ehdottomasti paras tapa liikkua paikasta toiseen. Kannattaa kuitenkin heti ottaa käyttöön Oyster card. Se tulee reilusti yksittäisiä paperilippuja halvemmaksi. Me kiinnitimme tähän huomiota vasta kolmantena päivänä eikä siinä konkurssissa auttanut enää edes Oyster card. :D

Vaikka Lontoon symbolisimmat nähtävyydet olisi katsastanut useammankin kerran, oluen nauttiminen auringossa niitä ihaillen on aina yhtä mukavaa. Oma ehdoton suosikkini on Tower Bridge: sen jykevä siluetti Thamesin yllä uhkuu historian ylpeyttä ja 1800-luvun lopun kuninkaallista voimaa.

Tower Bridgen suunnittelun lähtökohtana käytetty Tower of London oli jäänyt meiltä molemmilta kiertämättä aiemmin Lontoossa vieraillessamme. Mua on aina suunnattomasti kiehtonut keskiajan Lontoon ja Netflix-maratonit The White Queenia sekä Tudorsia ovat nostaneet mun kiinnostukseni lähes hypen tasolle. Sarjojen innoittamana oon tutkinut Edvard IV aikaa ja lukenut paljon myös Henry VIII:n vaimoista sekä Elizabeth I:stä. Siksi oli vavisuttavaa nähdä esim. Traitors' Gate, jonka kautta Toweriin on saapunut vangittuna mm. Henry VIII:n toinen vaimo ja Elizabeth I:n äiti, kuningatar Anne Boleyn.

 

Lauantai-illan vietimme teatterin penkeissä. The Lion King -musikaali on pyörinyt Lontoossa ja maailmalla jo vuosia, mutta en vain ollut onnistunut sitä missään näkemään. Siitä huolimatta, että Leijona kuningas on mun ehdoton suosikkini Disneyn piirretyistä ja Elton Johnin sävellykset musta suorastaan legendaarisia. Siksi tiesin musiikin saavan mussa varmasti väristyksiä aikaan, mutten osannut odottaa niin upeaa puvustusta ja koreografiaa, joka matki onnistuneesti eläinten liikehdintää. Väliajalla selvisi, ettei J-rukka ollut koskaan nähnyt piirrettyä versiota ja oli sen vuoksi vähän ulapalla musikaalin tapahtumista. Latasin samana iltana Leijona kuninkaan Padiin ja asia korjattiin jo paluulennolla kotiin, kun 32-vuotias J sai kokea yhden Disneyn tunteisiinvetoavimmista klassikoista ensimmäisen kerran. ;D

Lontoossa ehdottomasti kokemisen arvoista ovat sen eri kaupunginosat. Sunnuntaina metroilimme Notting Hilliin päiväkävelylle. Kaduilla saattoi aistia niin sanotun vanhan rahan läsnäolon ja paikoittain jopa tuntea matkustavansa ajassa 1900-luvun alkuun. Puistonpenkillä rentoutumisen jälkeen suuntasimme iltapäiväteelle The Athenaeum-hotelliin. Skonssit kunnon kermalla ovat parasta mitä Englannissa tiedän.

Hurmaavan traditionaalinen afternoon tea kuuluu mulla kategoriaan "ei saa Suomessa" ja pidimme tätä koko viikonlopun ohjenuoranamme mahan kurniessa. Nautimme heti perjantaina uskomattoman lounaan Gordon Ramsayn ravintolassa Chelseassa. Kokemus ansaitsee ehdottomasti enemmän palstatilaa eli laitan kuvia ja hehkutusta tulemaan myöhemmin ihan omana postauksenaan. Kolmen Michelinin lisäksi poikkesimme opiskelukaverini suosituksesta nameille dim sumeille Ping pong -ketjun ravintolaan Southbankissa. J:n Lontoossa asuva serkku taas vei meidät syömään Polpo-nimiseen rentoon tapaspaikkaan Covent Gardenissa. Myös tämä kohde näytti ketjuuntuneen ympäri Lontoota kourallisen ravintolan voimin. Molempia voin lämpimästi suositella. Hintataso tosin yllätti mut ihan koko Lontoossa. En ollut osannut edes kuvitella miten kallis kaupunki se voi olla ja euron huono kurssi puntaan nähden teki vielä osaltaan hallaa kukkarolle.

Lontoossa on ihan liikaa nähtävää ja vaikka siellä kävisi miten usein, ei muutamassa päivässä ehdi kuin raapaista pintaan. Vaikka meillä J:n kanssa oli todella suloinen, rentouttava ja tavallaan hienostunut loma, Lontoo sopii kohteena ennemmin äitilleni ja mulle. Kenties kuulen taas keväällä kaupungin kutsuvan, sillä meillä on jo pitkään ollut suunnitelmissa tyttöjen reissu Lontoon monipuolisiin museoihin keskittyen. ;>

Yours sincerely, 

V + J