Vaalipäivä

Nyt on aika. Nimittäin äänestää.

Yleensä itse oon tavannut käydä äänestämässä ennakkoon. Koen sen vaalipäivää vaivattomammaksi tavaksi hoitaa kansalaisen oikeuteni - tai velvollisuuteni: miten sen kukin sitten tulkitseekaan. Tänä vuonna oon kuitenkin vaan venyttänyt äänestämään menemistä. Tunnen kouraisevaa epävarmuutta: mikään eikä kukaan tunnu oikealta. Ja vaikka oman ajatusmaailman jakava ehdokas löytyisikin niin sitten kirotut vaalipiirit rajoittavat valintaa! Ne ovat oikea muinaisjäänne paikallispolitiikan kukoistuskausista. Varsinkin tällaisina aikoina, kun koko maan koetaan olevan pulassa ja veturin hiiliä lapiomaan tarvitaan nokea pelkäämätön porukka, suomalaisilla pitäisi olla vapaus äänestää ihan ketä haluavat. Vaalipiirirajojen rikkominen saattaisi hajauttaa äänestämistä ja mahdollistaa myös uusien vähemmän tunnettujen ehdokkaiden läpipääsyn. Tai sitten se vain varmistaisi Suomen kansan suosikille, Keskustalle, ikuisen paikan hallituksessa. Lopputulos olisi kuitenkin katsomisen arvoinen.

Helsingin vaalipiirin aidoissa se nyt kuitenkin on laidunnettava. Onneksi mulla sentään on iltakahdeksaan asti aikaa päättää, kelle annan ääneni. Oon aikaisemmin aina suhtautunut politiikkaan nuoren ihmisen ehdottomuuden sävyttämällä intohimolla. Tällä kierroksella mua on kuitenkin vain ärsyttänyt jokaisen puolueen kohuaminen Suomen pelastamisesta ja ehdokkaiden sanaton itsetyrkytys, jolla ei ison kuvan kannalta ole mitään merkitystä. Ehdokkaiden taito puhua paljon sanomatta mitään on kyllä tänä vuonna hiottu äärimmilleen. Kaikki hyssyttelevät ja eri puolueilla ei tunnu olevan enää mitään merkitystä: pelkästään se, että Kokoomus ja SDP mahtuivat menneellä kaudella samaan hallitukseen, on todiste siitä.

Perheyritystausta ja opiskelupaikka Turun Kauppiksessa ovat aika selkeitä suuntaviivoja siitä, mihin päin mä oon kallellani: Kokoomus on aina ollut mun puolueeni - tähän asti. En tunnista itsessäni hienostososialistisia piirteitä, joita hallitusyhteistyö SDP:n kanssa nosti Kokoomuksessa esiin. Vaikka mulla on yhä sininen jäsenyys, tunnen olevani puolueeton. Ehkä annan Kokoomukselle vielä mahdollisuuden ja maksan parikymppiä vuoden vaihteessa, mutta se vaatii kyllä syksyn aikana puolueen munien kasvattamista takaisin.

Mä päätin etten ala nyt linjaamaan, mihin mä uskon vaan välitän tärkeämpää viestiä ihan kaikille mielipiteestä riippumatta: äänestäkää! Vaikken todennäköisesti näissä eduskuntavaaleissa löydä mun perfect matchia, oon yhdessä asiassa yleisen totuuden ja monen ehdokkaan kanssa samaa mieltä: ne ihmiset, jotka maan ongelmat ovat luoneet, eivät niitä ratkaise. Lainaus on suoraa Lauri Katteluksen pamfletista. Linjaamattomuuspäätöksen lisäksi vannoin, etten tällä kertaa sortuisi puhumaan nimillä, mutta lause oli niin osuva, ettei asiaa paremmin voisi sanoa ja koulussa oon oppinut, että lähdemerkinnät pitää olla kunnossa. Homma on kuitenkin juuri niin, että eduskuntaan tarvitaan sukupolvenvaihdos, mutta ongelma on, etteivät nuoret äänestä aktiivisesti ja maakunnan +50-vuotias paikallisvaikuttaja tuskin luottaa äänensä vertaa +/- 30 ehdokkaaseen. Vaikka syytä olisi: nuorissa on tulevaisuus ja nuorissa ehdokkaissa tarmo ja uudet ratkaisut. Sen verran oon sentään äänestyspäätöksenteossa päässyt eteenpäin, että aion tukea yrittäjyyttä ymmärtävää nuorta ja välttää visusti istuvia ehdokkaita.

Täytyy vain toivoa, että Suomen vaalipiirisysteemi jossain vaiheessa murenee ja kansa saa valtiotason asioista äänestäessään rajattoman valinnan vapauden. Sitä odotellessa, etenkin nuoret, äänestäkää omasta vaalipiiristänne edes sitä ajatuksiltaan lähimmäksi osuvaa. Mun mielestä äänestämättä jättäminen on tyhmän ihmisen merkki, mutta ei se tyhjäkään lipuke sen parempi ole.