Vieras itärajan takana

Центральный детский магазин на Лубянке eli Lasten tavaratalo Lubjankalla
kattoterassilta saa kattavan silmäyksen Moskovan yli

Menneenä viikonloppuna sain odotetun vieraan tänne rajan taakse. Meillä oli J:n kanssa niin mukava viikonloppua yhdessä mun uudessa kotikaupungissani, että se tuntui melkein lomalta. Sen vuoksi halusin kirjoittaa siitä ennemmin tänne vakituisen blogini puolelle ja aiempien reissupostausteni tyyliin koota parin päivän kaupunkiloman elementtejä myös Moskovasta. Säästän vahtoblogini ennemmin arjen havainnoille tästä päällisin puolin hyvin samanlaisesta, mutta pinnan alla ah, niin erilaisesta kulttuurista.

J saapui perjantaina aamulennolla Sheremetyevon kentälle ja menin häntä sinne junalla vastaan. AeroExpress kulkee kätevästi keskustan rautatieasemilta kaupungin kolmelle suurimmalle lentokentälle. Vain yhden metropysäkin päässä mun asunnoltani sijaitsee Белорусская, jolta kulkee puolen tunnin välein juna Sheremetyevolle. Suunta maksaa 470 ruplaa eli nykyisellä kurssilla noin reilu 5 euroa.

Itseasiassa tämä oli jo J:n toinen kerta täällä mun luonani. Ensimmäinen viikonloppu yhdessä kului kuitenkin tekemättä oikeastaan mitään: ikävä oli lähtöni jälkeen jäytänyt meitä molempia niin, että halusimme vain olla läsnä toisillemme. Siksi päädyimme viettämään kotoisan viikonlopun vain kahden ja yksinkertaisesti nauttimaan siitä, että toinen oli vihdoin lähellä. Tälle kerralle olin kuitenkin tehnyt hieman suunnittelmia: bongannut ruokapaikkoja, varannut liput Bolshoihin ja sopinut treffit paikallisen parhaan ystäväni kanssa. Olin puhunut Katjalle niin paljon parisuhteestani, että halusin heidän vihdoin tapaavan J:n kanssa toisensa.

Olin säästellyt kaupungin parhaita burgereita testattaviksi J:n kanssa. Kentältä kotiuduttuamme suunnistimme Lubjankalle - emmekä pettyneet. Kuten olin kuullut, #FARШ:n sämpylöiden välistä löytyi kunnon täyslihapihvi ja oikeasti tuoreita vihanneksia: salaattikaan ei haissut säilöntäkaasuilta kuten Mäkkärissä. Alkuun paikan vuoronumerosysteemi hieman hämmensi suomalaista, mutta se osoittautui yllättävän toimivaksi: tilaus ja maksu ovella, minkä jälkeen kuitissa seisovaa numeroa vastaan saa juomapisteeltä tuopin. Lopulta myös tiskille kutsutaan samaisella numerolla itse purilaisia varten.

Perjantai-päivä oli kaikin puolin kylmä ja auringoton. Karkuun uhkaavaa sadetta suuntasimme ihan punaisen torin kulmalla olevaan Охотный ряд -kauppakeskukseen. Olen todennut sen jopa Moskovan standardeilla "keskihintaiseksi" paikaksi, josta löytyy vierivierestä mm. Mexx, Mango ja Zara. Siellä saimmekin sitten loppupäivän kulumaan. Ruplan kurssi on tällä hetkellä niin edullinen euroon nähden, että shoppailu täällä on naurettavan halpaa ja sitä kannattaa tehdä, vaikkei mitään tarvitsisikaan!

Lokakuinen viima jatkui myös lauantaina, mutta pilvistä pilkahteleva aurinko lämmitti kuitenkin sen verran, että uskaltauduimme vällyistä Arbatin alueelle iltapäiväkahville ja vohveleille. WaffleStory oli Instagramista bongaamani kahvila, joka tarjoili itseasiassa myös ihan kunnon (ranskalaista) ruokaa.

Arbatin ja Smolenskayan alueet länsi-Moskovassa vaikuttavat olevan modernin ravintolakulttuurin mekkoja. Mun täytyy varmaan itsekin lähteä sinne useammin karkuun valkoisia liinoja ja käydä katsastamassa, mitä mun suosikille, rennolle fine diningille, kuuluu täällä Venäjän pääkaupungissa.

Perinteiset vohvelit vanilijajäätelöllä ja tujauksella kinuskia olivat rapeita ja musta juuri oikeassa suhteessa suolaisia - yksiä parhaista syömistämme. Annoksessa ei onneksi kuitenkaan ollut makeaa mahan täydeltä:

Lauantai-illan ohjelmaksi olin varannut liput Bolshoihin La Traviata -oopperaan. Muistan itse nuorempana nähneeni erään baletin siellä, mutta siitä huolimatta miljöö teki jälleen vaikutuksen. Oopperakin oli hyvin toteutettu ja kompakti. Etenkin lavastus oli yksinkertaisuudessaan sekä upea, että vaikuttava - tuskin muualla, kuin Bolshoissa näkee lavalla elävän hevosen 1800-luvun kärryjen edessä. 

Oopperan jälkeen ehdimme näkemään myös toisen upean show'n, kun Moskovassa vietettiin viime viikolla Circle of Light -festivaalia ja useiden rakennusten julkisivuihin heijastettiin vartavasten niihin suunniteltuja valotaideteoksia. Bolshoi sai osakseen lyhyen koonnin Carmenista ja Joutsenlammesta musiikkia unohtamatta ja olin kyllä todella häkeltynyt siitä, mitä kaikkea valoilla voi saada aikaan!

Sunnuntaina ennen J:n saattelemista kentälle, poikkesimme myöhäiselle aamupalalle läheiseen Le Pain Quotidieneen. Belgialainen ketju saisi rantautua Suomeenkin: heidän ihanan elegantti orgaanisuuteen perustuva konseptinsa voisi toimia ainakin Helsingissä. Täällä kahviloita on ripirinnan ympäri kaupunkia - ehkä siksi, että  heidän ranskalaisessa tyylissään on jotenkin paljon samaa paikallisen kulttuurin kanssa.

Viikonloppu on aivan liian lyhyt sekä Moskovalle, että mulle. Ikävä puristaa nyt inhottavasti rintaa, mutta sen luulisi helpottavan, kun seuraavat vieraat Suomesta saapuvat: ylihuomenna tänne lentävät mun vanhempani ja jo ensi viikolla myös mulla on paikka Finnairilta Moskova-Helsinki välille. 

Lisää vaihdosta Rajan takana.