Piipahdin sunnuntaina Kaapelitehtaalla, joka toimi nyt toista kertaa sisätiloihin paenneen Street Food Carnivalin näyttämönä. Ulkoilmatapahtuma tammikuussa ei tosiaan kuulosta kovin houkuttelevalta - allekirjoittaneen mielestä Streat Helsinki Eatskin saisi olla maaliskuun puolenvälin sijaan myöhemmin keväällä. Jotenkin vain miellän katuruoan kuuluvan kesään. Edes auringonpaisteeseen. Pysyy ruokakin lämpimänä pidempään. Eikä tämän vilukissan tarvitse palella.
Sisäänpääsy Kaapelille kustansi 5 euroa sisältäen narikan. Mua maksu ei häirinnyt - täytyyhän esim. tilavuokra jollain kattaa ja oli mukava voida jättää takki jonnekin käsivarrella kanniskelun sijaan. Saapuessani puoli yhden aikoihin oli vielä hiljaista, mutta lähteissäni paria tuntia myöhemmin oli jo jonoja.
Kattaus vaikutti runsaalta heti hallin ovelta saakka. Hienoinen
pakokaasun katku tuntui nenässä, muttei aiheuttanut päänsärkyä tai
muutakaan. Bongasin heti Brklyn Bakeryn ja tiesin mitä söisin
jälkiruoaksi. Täytyi kuitenkin löytää ensin jotain lounasta. Päädyin
ihan tilan perälle, Street Gastron vainun eteen, ja nappasin Spicy Black
Angus -sandwichin. Deittien kanssa eivät olleet aikataulut oikein osuneet yksiin, joten olin itsekseni matkassa. Tunnelma tapahtumassa oli kuitenkin sen verran lämmin, että nautin syödä, istuskella ja katsella ihmisiä vain ihan omassakin rauhassani.
Huikopalaksi kotiin pyysin Bun housen Duck bunin takeawayna. Heillä kävi vain käteinen ja 8 euron bunista multa uupui 50 senttiä. Onneksi sain annoksen kuitenkin mukaan 7,50 hintaan. Peukut sille, sekä mehukkaalle lihalle! J:lle vietäväksi otin Twistediltä lihapullia. Ajattelin niiden kestävän mikrotuksen paremmin kuin burgereiden. Osuin oikeaan: BBQ-Coconut meatballsit olivat todella hyvä iltapalamättö, vaikka kastike olisi kaivannut vähän lisää makua: sekä savua, että sokeria.
|
Spicy Black Angus |
|
Death by Chocolate + Peanut Butter |
|
Duck Bun |
|
BBQ-Coconut Meatballs |
0 kommenttia:
Lähetä kommentti