maanantai 18. huhtikuuta 2016

Ravintola Juurella Makumatkalla maakunnassa

Viime viikko vierähti lintukodossa Kauhajoella ja agendalla oli lähinnä syödä hyvin. Sen me teimme etenkin perjantaina, kun Niemen naiset eli äitini, siskoni Taija ja hänen tyttärensä sekä allekirjoittanut pynttäytyivät matkalle maakuntaan. Seinäjokinen ravintola Juurella oli päättänyt lähteä kiertämään lähipitäjiä ja tarjosi kauhajokisille neljän ruokalajin illallisen Hyypänjokilaakson maisemissa. Lautasilla maistui Etelä-Pohjanmaa: lakeuksien luonto, alueen elinkeinot sekä perinteet, jotka juontuvat aina puukkojunkkareiden ajoilta. Olimme ravintolan nimen mukaisesti eteläpohjanmaalaisuuden juurella - ja juuri sinne Juurella perhe meidät tahtoikin viedä.
Matka maakuntaan -kiertueen paikallismiljööksi oli Kauhajoella valikoitunut Hämes-Havunen - 1800-luvun alkupuolelta peräisin oleva, 80-luvun taitteessa restauroitu talonpoikaistalo. Kompleksi on vuokrattavissa sekä yksityiseen käyttöön, että erilaisten tapahtumien näyttämöksi. Pihapiirissä järjestetään vuosittain mm. Ruokamessut, jotka kokoavat yhteen elintarvikkeiden pientuottajia ja
käsillä tekijöitä ympäri Suomen.

Valinta ei olisi voinut olla sopivampi, sillä makujen, miljöön ja Sami Silenin suunnitteleman äänimaiseman yhdistelmä antoi illalle jopa aikamatkalta tuntuvan tunnelman. Menu oli kokonaisuutena hiottu rosoisia Etelä-Pohjanmaan makuja kunnioittaen. Mitään ei oltu yritetty taltuttaa vaan kiteyttää se, mitä iltaa isännöinyt ravintola pitää arvossaan: lähellä tuotettuja raaka-aineita ja niiden hyödyntämistä kaikilta osin, paikallisen kulttuurin näkymistä lautasella sekä uudenlaisia yhdistelmiä makeaa ja kirpeää, suolaista ja hapanta. Itselleni kaikki maistui kodilta - Pohojanmaalta parahimmillansa. 
Keittiön tervehdys:
Sydäntä ja Napuella marinoituja karpaloita 
Epakset = Etelä-Pohjanmaalaiset tapakset:
Vuohenjuusto ja mansikkahilloke
Karamellisoitu kieli
Kylmäsavuhauki tartar
Häränhäntäkroketti, pellavansiementä ja piparjuuricreme
Possunposkea, häränrintaa ja havukastiketta
Malja Niemen naisille, kippis!
Maestro työssään.
Piimäpannacotta, mustikkaa ja pellavaa
Lakritsia ja tyrniä
Eteläpohojalaaset psst! Jos Kauhajoen keikka jäi välistä ja nyt harmittaa niin Matka maakuntaan jatkuu toukokuussa Kauhavalla: ilmoittautuminen Iisakki Järvenpään puukkotehtaalla tarjoiltavaan illalliseen löytyy ravintolan omilta sivuilta. Tai sitten voi vain ottaa ja karauttaa Seinäjoelle Keskustorin kupeeseen. Suosittelen!

2 kommenttia:

  1. Minulla on ollut jo monta vuotta haaveissa piipahtaa Juurella, mutta kun on siellä juurilla, on aina kovasti ohjelmaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän sama vika. Kun harvoin käy, viikonloppu on aina liian lyhyt. Hävettää myöntää, etten ole itse päässyt käymään fyysisessä ravintolassa, kuin kerran - silloin, kun se oli juuri avannut ovensa keväällä 2012. Koskahan sitä saisi aikaiseksi järjestää uuden ekskursion täältä pk-seudulta?

      Poista