Milano-vinkit - testaa ainakin yksi aperitivo!

Kävin viime viikonloppuna kääntymässä Milanossa, siellä vaihdossa olevaa hyvää opiskelukaveriani moikkaamassa. Kaupunki oli minulle jo entuudestaan tuttu, mutta paikallisoppaasta ei koskaan ole haittaa - varsinkaan sellaisesta, joka hengittää italialaista kulttuuria ja jakaa intohimoni ruokaa. Lotta oli kahden päivän vierailuni ajaksi spotannut meille vain parasta.

Milano ei mielestäni ole kovin kaunis kaupunki tai ainakaan se ei edusta turisteille myytävää "rehevää" Italiaa kuten Toscana ja etelän kaupungit. Sen sijaan siinä yhdistyvät renesanssiarkkitehtuuri ja pilvenpiirtäjät, mutta bisneskaupungin fiiliksestä huolimatta italialaisen keittiön antimet maistuvat lähes yhtä herkullisilta, kuin Bolognassa, maan ruokapääkaupungissa. Esimerkiksi kaupungin signatuuriannoksessa, Risotto alla Milanesessa, suola ja sahrami solmivat täydellisen liiton. Sain myös huomata, että risoton maustamisen lisäksi milanolaiset tietävät, miten aperitivoa vietetään.

Aiempi kokemukseni tästä illallista edeltävästä drinkistä ja pikkusyötävästä rajoittui pelkkiin Aperol Spritzin seurana tarjoiltaviin oliiveihin ja perunalastuihin. Oikeaan aikaan, oikeassa paikassa se osoittautui kuitenkin runsaudessaan aivan muuksi, kuin nahistuneiksi cocktailpaloiksi. Viikolla aperitivo toimii paikallisten afterworkina, viikonloppuisin ruokahalua herättelevänä purtavana. Se tarjoillaan yleensä klo 18-20, minkä jälkeen italilaiset suuntaavat illalliselle kotiin tai ravintolaan. Pohjois-Italiassa on kuitenkin viime vuosina kehittynyt aperitivolle uusi muoto: apericena. Cocktailin hinnalla (8-12 €) ravintolat tarjoilevat buffet-pöydällisen alkupalojen ja illallisen yhdistelmää. Pahimmillaan niistä löytyy uppopaistettuja mozzarellatikkuja ja rasvaista Margheritaa, mutta Lotta tiesi paikan hieman sivummalla keskustasta, jossa 9 euron Mojiton kylkeen sai baaritiskin pituudelta leikkeleitä, pikkelssejä, salaatteja kuten Capresea, pizzaa, pastaa, grillattuja vihanneksia, paneroituja mereneläviä, bruchettaa, foccachiaa.. Lista jatkui sitä mukaan, kun astiat tyhjenivät ja kokkipojat kantoivat tarjolle lisää. Kolmen tunnin jälkeen olin ähkyssä, mutten humalassa - avausdrinkki jäi ainoaksemme, mikä tarkoitti, että autenttisen all-you-can-eatin hinnaksi tuli vain hassut 9 euroa - however, ylisokerinen Mojito yksin ei olisi ollut sen arvoinen.

Lauantai-illan aperitiivit nautimme juomien osalta modernimmin. Olin Departures-lehdestä bongannut Milanon eteläpuolella sijaitsevan, erikoiselta vaikuttavan ravintolan. Metroilimme Morivionen alueelle ja lopulta Carlo e Camilla löytyi vanhan teollisuusrakennuksen sisäpihalta. Puhtaanvalkoisia liinoja koristavat pöydät oli katettu valtavaan, harmaaseen tehdashalliin, jonka katosta roikkui kruunu, jos toinenkin. Ulos oli tuotu kalkkikivirouhetta ja rakennettu kaunis terassi valkoisista sohvaryhmistä. Juomat edustivat luovuutta ja cocktail-käsityötä parhaimmillaan. Palvelu pelasi ja aperitivon hengessä saimme maistiaisia myös keittiöstä. Ravintolapuoli kokonaisuudessaan jäi kuitenkin vielä to test -listalle, mutta onneksi Milanoon voi aina palata. Grazie Lotta, että ehdit emännöidä mua ja näyttää palan sun Italia-elämästä!