Iso pieni Lissabon

Portugalin pääkaupunki oli uusi tuttavuus sekä J:lle, että mulle. Meillä ei kummallakaan ollut ennalta juurikaan käsityksiä Lissabonin koosta saatikka nähtävyyksistä tai kulttuurista. Googlettelun perusteella selvisi, että kaupungissa asuu noin 550 000 ihmistä, mutta pinta-alaltaan se on vain 84 km². Esim. Helsingissä asuu 620 000 ihmistä 215 km² alueella. Lissabon on siis todella pieneen tilaan ja niin sanotusti moneen kerrokseen ahdettu kalastajakylämäinen metropoli. Se kuitenkin hurmasi mut heti.

Jouduin tosin kokemaan korkeanpaikankammon kauhuja Vasco da Gaman sillalla Lissabonin pohjoispuolella. Vuonna 1998 valmistunut silta ylittää Tajo-joen 150 metrin korkeudessa ja on 17 kilometrin pituudellaan Euroopan pisin silta. Vielä, kun sinnikäs sade saatteli meidät perille lentokentän vuokra-autopalautukseen asti, saatiin sillalla ajamiseen ei-toivottua lisäjännitystä.

Meillä ei ollut mitään hajua taksimatkan kalleudesta kentältä keskustaan, joten tulimme lopulta metrolla. Keskiviikkoaamuna kuitenkin totesimme, että Lissabonissa lentokenttä-keskusta -välille kannattaa ennemmin valita 15 minuutin taksi (erittäin) edullisella vajaalla 20 eurolla, kuin ruuhkainen 45 minuutin metro.

Sade kaupungissa jatkui koko illan, joten jätimme suosiolla kaupungin tutkimisen seuraavaan päivään ja tilasimme elämäni ensimmäisen room service -illallisen ja laitoimme leffan pyörimään. Koska reissun ensimmäinen majoitus oli meille todella edullinen, olimme päättäneet satsata Lissabonin hotelliin ja yövyimme Sofitelissa, joka sijaitsi viehättävällä ja rauhallisella puistokadunpätkällä Avenidassa. Usein unohtaa, että palvelu ns. paremmissa hotelleissa on oikeasti niin loistavaa, että siitä mielellään maksaa vähän extraa: kaikki ovat aidosti ystävällisiä ja kohteliaita; huoneissa on tuoreita kukkia ja ne on siivottu jopa alleirjoittaneen pedantikon standardeilla tip top; iltaisin henkilökunta käy avaamassa sängyt niin, ettei itse tarvitse taistella päiväpeitteen ja koristetyynyjen kanssa. ;D Sängyn pohjalla parsarisotto oli hyvää, Exodus: Gods and Kings ei.

Tiistai valkeni pilvisenä, mutta paljon odottamaamme lämpimämpänä. Aamupalan runsaan hedelmätarjonnan ja sympaattisen pöytiintarjoillun scrabbled eggsin jälkeen suuntasimme huolettoman päämäärättömästi kaupungille.

Kuljimme koko päivän sinne tänne, pitkin poikin, ylös alas, Lissabonia ja sen katuja: nautimme kuulaasta auringosta Terreiro do Paçon rantakivetyksillä, joille baarina toimiva pikku paatti tarjoili Somersbytäkin; söimme Lissabonin parhaat pizzat satama-alueella sijaitsevassa Casanovassa; vierailimme Pyhän Jorgen linnan juurella; joimme Sangriaa ja söimme gelatoa katusoittajien viihdyttäminä sekä shoppailimme. Ainakin Lissabonin keskusta osoittautui todella siistiksi ja idylliseksi ja henki yllättävän vahvaa eurooppalaisuutta. 1,5 päivän aikana raapaisimme kuitenkin vain pintaa, mutta sellainen fiilis jäi, että mielelläni palaan Portugalin pääkaupunkiin vielä uudelleen.

Illalla nautimme hotellin baarissa valkoista portviiniä aperitiiviksi - maassa maan tavalla. Olin pyytänyt respaa varaamaan meille pöydän Tagidesta, jota suositeltiin sekä TripAdvisorissa, että Michelin Guidessa. Lisäksi ravintolaa kehuttiin monessa lähteessä netissä (The Guardian, Elite Traveler, Lonely Planet..) ja odotukseni olivat korkealla. Ehkä me J:n kanssa ollaan koettu liian hyviä ruokaelämyksiä muualla, koska meitä paikassa ei sysäyttänyt muu, kuin upea näköala. Se ei kuitenkaan tehnyt hinnalla pilatusta keskinkertaisesta ruoasta fine diningia: makeahko avokadojäätelö ja raputomaatticonfit olivat erikseen hyviä, mutta eivät yhdessä toimineet alkuunkaan. Mun pääruokapastani oli vetinen ja J:n medium plussana toivottu pihvi lähempänä raakaa kuin hyvin paistettua. Jälleen ravintola, jonka tähtiä täytyy TripAdvisorissa käydä hieman tiputtamassa.

Rapu-tomaatticonfitia ja avokadojäätelöä

Linguini Nero & sisäfilepihvi

Varhain keskiviikkona koitti kotimatka. Reissusta tuliaisena toin pullon paikallista valkoviiniä ja sitkeän flunssan: yskin nyt jo viidettä päivää. Miten lomalta paluu voikin aina olla näin kurjaa? :D Onneksi jo reilun kuukauden päästä häämöttää seuraava matka! 

Pääsiäinen Portugalissa

Lensimme J:n kanssa kiirastorstaina klo 7.30 pyhien viettoon Portugaliin. Pomppu Frankfurtin kautta ei haitannut yhtään: neljän tunnin odotus kului Weizeneilla ja thai-ruolla. Perillä Lissabonissa meitä odotti lähes bränikkä vuokra-Mini. J oli tietysti alkuun pettynyt mallin tehottomuuteen ja merkin tyttömäisyyteen, mutta huomasi lopulta Cooperin näppäryyden ja oltiin myöhemmin molemmat sitä mieltä, ettei parempaa autoa oltaisi voitu saada. Eihän näin päheetä peliä mitenkään voi vastustaa:

Lentokentältä startatessamme muistimme jälleen, miksi olisi hyvä ennalta tsekata suuntimaa haluttuun määränpäähän tai edes sinne päin: navi ei ensimmäiseen 15 minuuttiin löytänyt satelliitteja eikä myöhemmin hotellin osoitettakaan; puhelimeen ilmestyi vähän väliä "Ei verkkoa" joten senkin karttapalvelut olivat meidän ulottumattomissa. Kolmen samassa liikenneympyrässä tehdyn kunniakierroksen jälkeen ajomatka motaria Algarveen kesti lopulta kolmisen tuntia.

Perille päästyämme olimme reissanneet kotiovelta Porchesiin 17 tuntia. Sillä saldolla pääsisi jo Aasiankin kaukokohteisiin! Olo oli sen mukainen, että ajattelimme syödä vain nopean illallisen hotellin ravintolassa ja kaatua sitten sänkyyn. Majoituimme Pestana-ketjun Beach Resortissa, josta saimme oikein kivan ja erittäin kohtuuhintaisen huoneen vanhempieni membershipin ansiosta. Vaikka sesonkiin oli vielä aikaa, hotelli oli yllättävän täynnä ja pöytään istuttuamme selvisi, ettei ala cartea tarjoilla. Ainoa vaihtoehto oli illallisbuffet, jonka hätäratkaisuna päätimme kuitenkin ottaa. No - 30 euroa oli näin jälkikäteen ajateltuna aika paljon salaatista, joka oli ainoaa oikeasti syömäkelpoista ruokaa rasvassa lilluvien kanafileiden ja mauttomien jälkkärikakkujen joukossa. Tarjonta oli juuri sitä, mitä hotellit varaavat pakettimatkojen lapsiperheille, mutta saimmepa syödäksemme ja pitkien unien jälkeen J:n parvekkeelle tarjoilema aamupala Atlantin äärellä ei ollut ollenkaan huono aloitus lomalle: 

Säätiedostusten mukaan lauantai tulisi olemaan pilvettömin ja lämpimin, joten päätimme säästää sen löhöilylle altaalla ja hypätä heti ensimmäisenä päivänämme kohteessa takaisin Minin rattiin ja suunnata Euroopan lounaisimpaan pisteeseen: Cabo de São Vicenten niemelle, josta maisemat hyväilivät Portugalin kallioista rantaviivaa. 

Matkalla pistäydyimme myös Lagosin satama-alueella drinkeillä ja söimme todella hyvän myöhäisen lounaan TripAdvisorista bongaamassamme Portofino'sissa. 

Salmon Linguine

Penne al Forno

Illaksi haimme läheisestä marketista pullon paikallista punaviiniä ja istuimme iltaa omalla terassilla. J, jos kuka tietää, että rentouttava loma ansaitsee hyvän kirjan ja välillä Dan Brown vei matkaseurani niin menneessään, ettei kilistelykaveria Santa Valhalle tahtonut löytyä. Oma yritykseni Cecelia Ahernin kanssa vaihtui ensin Imageihin ja lopulta Instagramiin - koukuttavuus on viihtymisen kannalta oleellisinta. 

Vaikka mä en normaalisti ole yhtään auringonpalvojatyyppiä, pyhitimme silti lauantain ensin hotellin altaalle ja sen jälkeen automatkan päässä olevalle kallioiden reunustamalle Praia da Marinhalle, joka olikin varsin upea ranta. Merivesi tosin oli vielä niin kylmää, ettei uimaan uskaltanut ja aallot ylsivät voimissaan välillä todella pitkälle hiekalle. 

Lounastimme läheisen Carvoeiron kaupungin O Pescador Benagilissa, jonka senkin bongasimme reissulla kovassa käytössä olleesta TripAdvisorista. Siellä testasimme portugalilaisen perinneruoan: Cataplanan. Vaalean kalan ja merenelävien (rapujen ja simpukoiden) tomaattiliemi olisi meistä kaivannut pidempää haudutusta ja lisää makua - siksi alkutapaksissa leivän kaverina tarjoiltu tonnikalamömmö vei kyllä koko dinnerin voiton. 

Illalla nousimme aperitiiveille viereisen kallion päällä seisovaan baariin. Aperol Spritzien jälkeen teimme jälleen TripAdvisorin avustuksella koko reissun herkullisimman ravintolalöydön: vain muutaman sadan metrin päästä hotellilta sijaitsi Belmondo. Paikka osoittautua oletettua fiinimmäksi, mutta ruoka oli ravintolan fine dining -elkeistä ja tunnelmallisesta live-musiikista huolimatta reilua ja hyvää: mä söin ehdottomasti Top 5 parhaan pastan, jossa kaikki maut tulivat hyvin esiin, pasta oli irtonaista eikä lillunut öljyssä. J taas nautti jälkkäriksi täydellisen pehmeän vanilijaisen pannacotan.

Loman kylmimmän päivän eli sunnuntain varasimme alusta asti golfille. Mä en (ainakaan vielä) pelaa, joten J otti auton, että saataisiin munkin aikani kulumaa. ;] Kiersimme Vale da Pintan, minkä jälkeen olin aivan jäässä! Kaavailtu tutustuminen Portimaoon jäi siksi välistä ja kiirehdimme vain hotellille kuumaan suihkuun. Suunnitelmien muutoksesta kärsinyt illallinen kadun varsilla mainostetussa Vila de Italiassa ei kotikutoisuudessaan jäänyt täällä mainitsemisen arvoiseksi, mutta TripAdvisoriin taidan ravintolan keskiarvoa hieman käydä tiputtamassa - 38 arvion 4,5 tähteä on paikalle ihan liikaa. 

Maanantain aurinko oli vielä sunnuntaitakin tiiviimpien pilvien takana, joten ei oikeastaan harmittanut lähteä kohti pohjoista ja paria päivää Lissabonissa. Onneksi pidimme katon visusti kiinni, sillä todistimme matkalla jopa muutaman sadepisaran. Kaupunkilomaksi muuttuneesta irtiotosta lisää seuraavassa postauksessa! 

Brunssilla Kalliossa: Ravintola Oiva

Menneen viikon raportoimattomuus ei johtunut siitä, että olisin jo ehtinyt kyllästyä kirjoitteluun, vaan blogihiljaisuuteen johti 7 päivän detox-kuuri. Ei, en elänyt pelkällä vihersmoothiella, mutta melkein yhtä pahaan nälkäkiukkuun lihan, kanan ja kalan sekä vilja- ja maitotuotteiden pois jättäminen mut ajoi. Olo kyllä keveni kasvispitoisuudella ja about 2 kg turvotustakin tippui viikossa - parista retkahduksesta huolimatta (aprikoosi-couscous ja Tzatziki Sandron lounaalla to + kourallinen poppareita leffassa la)
Mutta ei musta todellakaan täyspäiväiseksi vegaaniksi olisi!

Toteutin kuurini Anna-lehdessä vuosi tai kaksi takaperin julkaistun detox-viikkomenun pohjalta. Pari reseptiä oli sellaisia, että saatan ottaa ne ihan arkikäyttöönkin: suht. hyviä, nopeita ja opiskelijabudjettiinkin sopivia. Mutta mahtui mukaan muutama täysin syömäkelvotonkin ateria. Niin innostunut testaaja en tässä kokeilussa kuitenkaan ollut, että olisin siitä täälä tehnyt tämän isompaa numeroa. Eli ei detoxeilusta sen enempää - ehkä kokeilen tätä tai jotain muuta konseptia vielä joskus uudelleen, ehkä en. Ravintola Oivan brunssia sen sijaan kokeilen ehdottomasti toistamisiin.

Kalliossa sijaitsevan Oivan sunnuntaibrunssi oli ytimeltään hyvin perinteinen, muttei kuitenkaan tavallinen aamupala - etenkin jälkiruokapöydän rocky roadit, marjainen brownie ja raikas juustokakku vivahteella sitruunaa pelastivat tarjoilun tylsyydeltä. Pääruokabuffasta sen sijaan löytyi valitettavasti muutama floppikin(-): palaneen makuiset juuresröstit sekä kuivan nihkeän salaattisekoituksen olisi voinut korvata jollain muulla ja mauttoman hummuksen lisäksi myös vetisen Tzatzikin jättää tarjoilematta. (+) Yliherkut itsetehdyt lihapullat ja sämpylät, paistiperunat ja juuri oikein maustettu munakokkeli jäivät silti päällimmäisinä mieleen ja niiden tähden palaan varmasti ja otan mukaan J:n sekä iPhonea paremman kameran.

Hinta: 20,90 €

Kattaukset sunnuntaisin klo 10, 12 ja 14.

Streat Helsinki EATS

Päivä oli kylmä ja kaikkea muuta kuin keväinen, mutta meidän nälkää pilvet vain lisäsivät. Vaikka melkein jo päätin Suburbs-kiertueen perusteella jättää Eats-tapahtuman välistä, sunnuntain tyhjä agenda sai kuin saikin meidät lähtemään keskustaan - ja hyvä niin! Yli 60 katukeittiön kattaus oli huikea kokemus. Keli tosin verotti kävijöitä, mutta meitä se ei haitannut: jonottaa piti, mutta vain sopivasti ruokahalun keräämiseksi.

Mä starttasin vierailevalla tarjonnalla: berliiniläisen Fisch Artsin "Surf & Turf" burgerissa oli mehukkaan pihvin lisäksi marinoituja kuningasrapuja ja viskin savuista paistettua sipulia.

Lauantain hehkutuksia lukeneena J kavereineen halusi heti kärkeen käydä Akseli Herlevin tuhmilla burgereilla Naughty Brgr -truckissa, mutta joutuivat pettymään. Mausteet olivat kyllä kohdillaan ja etenkin rucola toi pirteän lisän sämpylöiden väliin, mutta suutuntuma pihvissä oli aika epämiellyttävä. En sitten tiedä onko J vain tosi vaativa street foodinsa suhteen vai yksinkertaisesti nirso, mutta hän ei ainakaan antaisi Helsingin burgerikuninkaan kruunua Herliville ja itse olen vähän samoilla linjoilla.

Kylmä ilma ja käsien palelu saivat meidät hieman poikkeamaan reitiltä: päätimme pistäytyä torikahveille ja belgialaisille vohveleille yhteen Kauppatorin lämmitetyistä teltoista. Kahvi lämmitti ja yllättävästi vohvelitkin olivat todella hyviä!

Jälkiruuan jälkkäriksi ajattelimme hakea cupcakesit Brklyn Bakerystä, mutta jonot sinne olivat niin turhauttavan pitkät ja sää kylmeni kylmenemistään, että sen sijaan päädyimmekin Texas BBQ:n teltalle ja nappasimme vielä ennen lähtöä gluteenittoman version pulled pork hot dogista eli hodarin ilman sämpylöitä. ;] Lihassa itsessään olisi voinut olla enemmän makua, sillä barbeque-kastiketta annosteltiin aika naftisti eikä jalopenojuustokastikekkaan oikein poltellut.

Mutta kyllä mä vain olen ylpeä Helsingistä: tänne on viime vuosina rantautunut herkullisia, houkuttelevia, huippuja ja upeasti organisoituja ruokatapahtumia, jotka vuodesta toiseen kehittyvät ja paranevat. Helsinki syö hyvin, maistuu hyvältä ja fiilistelee täysillä!