Perusrasva on kaiken perusta

Jokainen atoopikko tietää, että tehokkaan ihonhoidon avainsana on hyvä perusrasva. Yllättäen löysin sellaisen blogiyhteistyössä minulle lähetetystä paketista. Sen lisäksi, että TOPIC Body Cream helpotti käsitaipeideni kutinaa, voide imeytyi niin nopeasti, että kerrankin ovenkahvat säästyivät rasvatahmalta. Tuoksu siinä tosin oli hieman kliininen, mutta kai se on hellävaraisuuden edellytys.

Clineral by AHAVA:n tuotepaketti saapui minulle testiin yhtä aikaa syksyn kosteuden ja kylmenevien iltojen kanssa -  juuri, kun ihonikin alkoi reagoimaan kesän loppumiseen. Paketin sisältö ei siis olisi voinut tulla enempää tarpeeseen! Olen aina suhtautunut myönteisesti Kuolleen meren terveysvaikutuksiin pohjautuvaan kosmetiikkaan ja todennut sen toimivan: mm. käsien ja kynsien hoidossa olen jo pitkään käyttänyt Premierin tuotteita. Myös Clineral on nimenomaan Kuolleen meren mineraaleihin ja kasviuutteisiin perustuva ihonhoitotuotebrändi. Se on suunnattu erityisesti kroonisiin ihosairauksiin (kuten atooppinen ekseema!) liittyvien oireiden lievittämiseen. Tuotteet eivät sisällä synteettisia hajusteita, parabeeneja, SLS/SLES saippua-aineita tai mineraaliöljyjä. Mistään kaikkia aisteja hivelevästä Lushista ei siis todellakaan ole kyse, vaan Clineral on ensisijaisesti allergikkojen tuotemerkki. Jo mainitsemani TOPIC Body Creamin lisäksi Clineral by AHAVA-sarjaan kuuluu mm.:

Clineral by AHAVA, TOPIC Shower & Bath Oil // Tuotteen erittäin juokseva koostumus ei ollut paras mahdollinen muoto suihkusaippuaksi, enkä siksi jaksanut käyttää sitä kauaakaan, mutta voisin kuvitella öljyn toimivan hyvin esim. atooppisesta ihottumasta kärsivän vauvan/taaperon kylpyveteen sekoitettuna. Oman ihoni kuntoon tuote ei suoraan tuntunut vaikuttavan, mutta ei se myöskään aiheuttanut allergista reaktiota tai edes ihon pintakuivumista kuten monet muut pesunesteet saattavat tehdä - esim. Eucerin pH45 Washlotion ei sovi minulle alkuunkaan!

Clineral by AHAVA, SKINPRO Gentle Cleansing Gel // Teini-iän ensimmäisten finnien puhjetessa erehdyin ostamaan sekaiholle tarkoitettua puhdistusgeeliä ja sain ihoni sillä huonoon kuntoon pitkäksi aikaa. Sen koommin en ole uskaltanut koskea "geeliin" viittaaviin tuotteisiin, vaikka ne olisivat olleetkin herkälle iholle suunnattuja. Tätä tuotekokeilua varten tein siis poikkeuksen ja yllätyin, miten hyvin kaikki meni. Puhdistusgeeli ei jättänyt ihoa yhtään pintakuivaksi, vaan pehmeän ja ravitun tuntuiseksi. Silmämeikkiä sillä ei kuitenkaan saanut siististi pois.

Clineral by AHAVA, SKINPRO Calming Facial Moisturizer // Kokeilin tuotetta ensin meikin alle, mutta siihen se ei sopinut, vaan sai Lumenen Nude Percfection Fluid Foundation -meikkivoiteeni "rullaantumaan" poskille ja kaulaan. Yövoiteena se kuitenkin toimi - todella toimi: iho ei kiristänyt yhtään ja oli kosteutetun tuntuinen vielä aamullakin. Taidan marssia Sokokselle ostamaan lisää tätä! Sieltä sarjan tuotteita nimittäin ainakin saa. Tai voisin myös kirjoittaa pukille..

Juurella Etelä-Pohjanmaalla

Mihin nämä päivät oikein katoavat? Saavuin eilen Kjoelle graduilemaan ja tajusin, että viime reissusta Pohjanmaalle ja visiitistä Seinäjoen Juurella-ravintolaan on pian kulunut kuukausi! Eikä postausta aiheesta ollut vieläkään julkaistu.. Mutta nyt on! Parempi myöhään, kuin ei milloinkaan.

Ravintola Juurella avasi ovensa Seinäjoen Keskustorin kupeeseen vuonna 2012 ja on yhä ainoa laatuan 80 km säteellä tarjoamassa rentoa fine diningia Pohjanmaan lakeuksilla. Kävin äitini kanssa avajaiskeväänä kertaalleen ihastumassa sekä ruokaan, että henkilökunnan mutkattomaan ja rentoon palveluun, mutta sen koommin en ole paikalle enää ehtinyt. Täältä Kjoelta kun kuitenkin ajaa Seinäjoelle 60 km aka 45 min. Illalliselle on niin sanotusti siis lähtemällä lähdettävä ja jonkun on alistuttava kuskin roolin. Tällä kertaa se oli minun kohtaloni - nuorin, kun olin. Lehtikuohu kuitenkin kantoi ihan kivasti puoleen väliin ateriaa ja sen jälkeen kanssaruokailijani auliisti tarjosivat minulle tuoksuja omista laseistaan. Enkä minä mitään jälkiruokaviiniä jäänyt edes kaipaamaan, kun karhunvatukan ja kuusenkerkän seuraksi sain ravintolan omaa nimikkokahvia.

Neljässä vuodessa Juurella tuntuu vakiinnuttaneen paikkansa Seinäjoella ja sen ympäristössä ja mitä olen somessa ravintolaa seurannut, pyrkii se sinnikkäästi viemään Etelä-Pohjanmaalaista ruokaskeneä eteenpäin: on reseptitiistaita, torstaitastingia, leipäperjantaita ja tietysti upea Matka Maakuntaan -kiertue, jonka debyyttiä olimme Niemen naisten kesken maistelemassa huhtikuussa. Postaus siitä löytyy täältä. Esimakua tulevasta oli siis saatu, kun lokakuun puolessa välissä marsimme sisälle Keskustori ykköseen. Tunnelma siellä oli yhtä lämmin, kuin olisi jonkun olohuoneeseen astunut - good diningia parhaimmillaan! 

Vallattuamme meille varatun pöydän, ilta jatkui yhtä mukavasti, kuin se oli alkanutkin - palvelu oli ihanan tuttavallista, seurueellamme riitti juttua ja vaihtuvilla lautasilla oli kaikki kohdillaan. Yllätyksellisyys olisin annoksiin kuitenkin kaivannut lisää. Vaikka tarjoilut olivat hyviä, mauissa pelattiin varman päälle verrattuna siihen, mitä ravintolan kiertuematkalla maakunnassa olimme kokeneet tai millainen muistikuva meille oli vuosien takaisesta visiitistämme jäänyt. Raaka-ainesesonkina loppusyksy ei tietenkään ole paras mahdollinen, mutta ei se silti saisi olla syy tehdä tavallista ruokaa. Tietysti Seinäjoki ei (ainakaan vielä) ole mikään kulinaaristen innovaatioiden kehto ja vie aikansa, että Amarillon kantikset ym. vihreän kortin "omistajat" löytävät Juurella-ravintolan tyyliset paikat ja oppivat arvostamaan ja nauttimaan niiden ideologian mukaisesta ruuasta ja juomasta. Sillä aikaa allekirjoittanut yrittää palata Etelä-Pohjanmaan Juurelle useammin, kuin kerran neljässä vuodessa. 

Keittiön tervehdys

Epakset - Etelä-Pohjanmaalaiset tapakset

Maa-artisokkaa

Hirveä

Suklaata 

Karhunvatukkaa ja kuusenkerkkää

Porkkanakakkua

Pure Turussa puhtaus on puoliruokaa

Siis mitä tapahtui ankealle pimeydelle ja loskalle?! Ei sillä, että valittaisin Helsingin muuttumisesta talven ihmenmaaksi, mutta samalla tuntuu, että kesästä on ikuisuus, eikä aika millään riitä täyttämään kaikkia deadlineja ennen joulua. Allekirjoittaneelle kesän taittuminen syksyyn nimittäin tarkoitti jälleen säännöllistä piipahtelua Turkuun ja graduksikin kutsutun projektin aloittamista. Siihen liittyen minulla ei juuri ole kommentoitavaa..

Muutamankin Turussa tapetun tunnin aikana keksin taas yhden asian, mistä olen Suomen ruokaskenessä ylpeä: sen raakuudesta. Ja puhun nyt kirjaimellisesti. Täällä etelässä varsinki meillä on jo lukuisia raakakahviloita, jotka laadukkaiden tuotteiden lisäksi järjestevät puhtaaseen ravintoon ja terveyteen liittyviä oheisaktiviteetteja kuten kokkauskursseja, joogaa, luentoja.. Kun Lauttasaaressa toinen olohuoneeni on Makers, josta kirjoitin lyhyesti täällä, Turussa linnoittaudun Puren riippumattotuoliin. Nämä kuvat nappasin valoisan alkusyksyn aikoihin smoothien ääreltä, mutta tämän hetkisen pyryn pakoiluun käy vaikka Pakuri Chai Latte.

Bronda - lounasta tavallista paremmin

Suhteeni Tomi Björckin kanssa on Facebookia lainatakseni vaikeasti selitettävä. Vaikka jaksan aina epäillä ja piikitellä häntä, hauduttelen ainakin neljä kertaa vuodessa karamellipossua ja huomaan palaavani yhä uudelleen myös hänen ravintoloihinsa. En kuitenkaan illallisaikaan - sen olen mielestäni tehnyt selväksi sekä täällä, että täällä. Ja pysyn kannassani: Björck on huomionhakuisempi, kuin mitä suon suomalaiselle keittiömestarille ja kupla hänen ravintoloidensa ympärillä ei mielestäni ansaitse kultareunustaan: vaikka vajaan 30 euron lounas vielä menettelee, illan hämärtyessä ravintoloiden nimikkomenujen 66 euron hinnalla saa Helsingissä parempaakin ruokaa. Tai ainakin oivaltavampaa. 

Klo 12 tilanne on kuitenkin toinen. Lounasaikaan keskusta kärsii ravintolakadosta. Tarjolla tuntuu olevan vain salaattia tai mauttomia kotiruokabuffeteja. Valinnanvaraa tasokkaammille paikoille ei paljoa jää. Silloin Björck laivueineen seilaa apuun - onneksi. Viimeistä sanaa en olisi uskonut sanovani. Mutta niin se vain on: kun kello 11 ja 14 välillä Farang ja Gaijin tarjoavat tyylilleen uskollisesti Aasiaan vivahtavaa fine diningia, pysyttelee Bronda annoksiensa kanssa Euroopassa. Eurooppaa henkii myös ravintolan miljöö, joka on saanut suitsutusta The Gurdianin sivuilla saakka. Tuulahdus etelän lomasta muistuttavia Välimeren makuja yhdistettynä ranskalaisbistron omaiseen rentoon tunnelmaan takaa huoahduksen työ- tai opiskelupäivän lomaan. Täällä lasillinen viiniäkin on sallittu - it's over 12 o'clock somewhere!

Brondan baaripuoli on kaupungin harvoja hyviä aperitiivipaikkoja.

Suomi - mikä tässä mättää?

Sattuneesta syystä olen viime aikoina istunut vähemmän ratin takana, mutta sitäkin enemmän Überin etupenkillä - nimenomaan edessä, koska takana istuminen (kuten taksissa) on liian epäilyttävää. Varsinkin, jos kuski sattuu olemaan tummaihoinen. Paitsi, että tällaisissa tapauksissa epäilyttävää on myös etupenkillä istuva valkoihoinen. Värien kirjossa on jotain epämääräistä: musta ja valkoinen eivät voi olla harmonisesti vierivieressä. He eivät voi olla vain kavereita. Asetelma herättää poliisien mielenkiinnon ja he puuttuvat asiaan. Ja tämä siksi, että Suomessa Über on laiton. Toistan: laiton. Ja kyllähän minä sen olen tiennyt, mutta vasta jutellessani kuskien kanssa, ymmärsin, mitä se käytännössä tarkoittaa: rikossyytettä, sakkoja ja Überillä hankittujen tulojen menetystä valtiolle. Jälkimmäisin vetää minut melkein sanattomaksi.
Mutta vain melkein. Sen sijaan sormissa alkoi syyhyämään kannanotto. Vaikka niitä tosin jo löytyy aiheen puolesta ja vastaan, halusin huuta omankin ääneni kuuluviin.

Kysymys: Mikä meitä suomalaisia oikein vaivaa? Pidämme tieten tahtoen kiinni vuosikymmeniä vanhoista monopoleista ja uskomme, että kaikki se on vain omaksi parhaaksemme. Kansanterveyden kannalta punaviinipulloa ei voi ostaa samalta hyllyltä juuston kanssa. Kansan(mielen)terveyden (ja netto-varallisuuden) vuoksi rahapelitoiminta on hyvä pitää valtion käsissä. Puhumattakaan raide-liikenteestä. Tai tästä taksitoiminnasta. Kaikki uusi nähdään mahdollisuuden sijaan uhkana, ja on parempi harrata vastaan keinolla millä hyvänsä, kuin hypätä kehityksen vetämille kärryille. Sieltähän saattaa vaikka jossain vaiheessa pudota. Ennemmin ajamme tien sivuun ja pysähdymme. Pahinta kuitenkin on, että suurinta osaa Suomessa tämä toimintamalli ei tunnu edes haittaavan.

Tänä(kään) vuonna en itse päässyt Nordic Business Forumiin, mutta sain J:ltä hänen subjektiivisen tiivistelmänsä tapahtuman merkittävimmästä annista. Kuulemma Peter Diamandis oli todennut, ettei perustaisi firmaa maahan, joka tuomitsee Überin laittomaksi. Olen hänen kanssaan aivan samaa mieltä ja lausetta seuranneista aplodeista päätellen moni muukin. Ehkä tässä kaikessa taantumushakuisuudessa on sittenkin kyse vain mentaalisista kansantaudeistamme: motivoitumisongelmasta ja itseluottamuksen puutteesta? Olemme aikojen saatossa oppineet taidokkaasti kompensoimaan niitä mm. kunnian-himottomuudella, laiskuudella, selityksillä ja rajoituksilla. Meidän on helpompi sanoa, ettemme viitsi, kuin myöntää, että emme uskalla - emme uskalla astua mukavuusalueemme ulkopuolelle ja saada jotain aikaan.

Olin pari vuotta sitten kuuntelemassa pirskahtelevaa Linda Liukasta yrittäjyyden laitoksemme järjestämällä epävirallista yrittäjyyttä käsittelevällä kurssilla. Pieni, leveästi hymyilevä nainen, ei tahtonut millään malttaa istua punaisessa nojatuolissa luentosalin edessä. Hän ei vain osannut pysähtyä paikalleen. Lumouduin. Sellaista energialatausta ei Suomessa usein näe. Liukas täytti koko tilan. Tunsin hänen intonsa tarttuvan ihan jokaiseen huoneessaolijaan. Valtava inspiraatioaalto iski myös minuun. Tunsin olevani valmis kohtaamaan mitä tahansa - pelotta. Liukas vakuutti minut siitä, että mikä tahansa taito on opittavissa, jos vain jaksan harjoitella. Kaikki on mahdollista. Niin! Kuulitteko? Kaikki on mahdollista.

Suomalaiset: on alettava unelmoimaan isommin. Etenkin meidän nuorten. Valitettavasti nykyinen yliopistokoulutuksemme ei kuitenkaan tue sitä. Suomalainen Kauppis tappaa luovuuden - sanon sen kokemuksen syvällä rintaäänellä. Muista aloista en tiedä, mutta jaksan epäillä tilanteen olevan paljoakaan parempi. Opiskeluun on tietty kaava ja (vain) sitä noudattamalla on mahdollista valmistua. Erakko on korkeakoulumaailman menestyjä. Kurssit on suoritettava ja tentit läpäistävä - yksin. Tehtäviin odotetaan vastauksia - niitä, jotka luennoilla kerrottiin. Vuorovaikutus on yleensä minimoitu yhteen kirjalliseen ryhmätyöhön per kurssi. Joskus sen pääsee myös esittämään luentosalin edessä. Olen nelivuotisen yliopistourani aikana tehnyt yhden ryhmätentin. Voin kertoa, että se oli virkistävä kokemus.

Mutta meillä opiskelijoilla, jos keillä, on käsissämme muutoksen avaimet. Nuorilla ylipäätään on!
Maailma on vielä niin kesken, että kaikille löytyy tehtävää. Lopetetaan pelkääminen, hypätään takaisin kehityksen kelkan kyytiin, muutetaan vahvuutemme ammateiksemme ja ajatellaan suuremmin!

Yle: Yhdeksän syytä, miksi Suomi jäi muista jälkeen