lauantai 14. maaliskuuta 2015

Streat Helsinki Suburbs

Tänään oli vihdoin meidän vuoro: Streat Helsinki Suburb kurvasi päiväksi tänne Lauttasaareen. Katuruokailua elvyttävä Streat Helsinki Eats -tapahtuma järjestettiin viime keväänä ensimmäisen kerran ja on tänä vuonna laajentunut tiiviiksi viikon mittaiseksi erilaisten tempausten ilmiöksi. Helmi-maaliskuun aikana toteutettu Suburbs-kiertue piti sisällään neljän lähiön valloituksen: Malmi, Kontula, Vuosaari ja Lauttasaari. Vaikka saaremme luokittelu lähiöksi ensi alkuun närkästyttikin larulaisia, ei pikkusieluisuus tappanut ihmisten into alueemme mukana olosta. Aurinkoinen päivä tuntui vauhdittavan entisestään tapahtuman suosiota Larun valveutuneiden kulinaristien keskuudessa ja asukkaita valui paikalle ihan jonoiksi asti. Meillä ei J:n kanssa oikein ollut aikaa jonotella, koska miestä piti iltapäivästä kyyditä kentälle, mutta kävimme kuitenkin pikaisesti nappaamassa yhdet annokset Kimchi Wagonista.
Inkivääri-kookoskana potkaisi, muttei oikein muuten maistunut miltään. J:n Korean BBQ Pork riisillä katosi nälkäisiin suihin ennen kuin ennätin kameran kanssa hätiin. Ensi viikonloppuna keskustassa on tarjolla tapahtuman koko kattaus, mutta täytyy sanoa, että niin huippua fiilistä Suburbsista ei jäänyt, että silloin aivan välttämättä täytyisi lähteä syömään Helsingin kanssa. J oli sitä mieltä, että hän ainakin jäisi ruokatapahtumasektorilla ennemmin odottamaan Taste of Helsinkiä. Itse kuitenkin innostuin modernista katuruoka -genrestä sen verran, että tulevaisuudessa, jos sattumalta ohitan parkkeeratun food truckin, en kävele skeptisesti ohi vaan pistäydyn syömään hyvin!

0 kommenttia:

Lähetä kommentti